Yhdysvaltain terveysministeri jatkaa salaliittoteorioita tursuavaa ristiretkeään. Luvassa on tällä kertaa podcast.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinnon terveysministeri Robert F. Kennedy nuorempi pääsee lanseeraamaan terveysministeriön uuden podcastin, kertoo uutiskanava CNN.
Uutistoimisto AP:n saaman lyhyen mainosvideon perusteella Kennedy kertoo podcastin aloittavan uuden ajan, jossa hallinnon läpinäkyvyyttä kasvatetaan ”radikaalisti.”
Ministeri kertoo podcastia markkinoivalla videolla, että kyseessä on uusi keino ”paljastaa korruptiota ja valheita, jotka ovat tehneet amerikkalaisista sairaita”.
Etulinjassa rokotteita vastaan
Presidentti Trumpin toisella kaudella hallinnon jäsenten pätevyys tehtäväänsä on jätetty toissijaiseksi asiaksi. Tärkeimpänä presidentti on pitänyt luotettavuutta ja uskollisuutta.
Erittäin kyseenalaisista terveysväittämistään tunnettu terveysministeri Kennedy sai merkittävän aseman Trumpin hallinnossa jättäydyttyään pois presidentinvaaleista.
Trump palkitsi oman kampanjansa keskeyttäneen, hänen tukijakseen kääntyneen miehen siis ministerinsalkulla.
Kennedy itse on väittänyt muun muassa rokotteiden aiheuttavan autismia. Hän on myös muokannut liittovaltion rokotussuosituksista päättävää toimikuntaa.
Ministeri vastustaa myös fluorin lisäämistä juomaveteen. Hän on luonnehtinut fluoria teollisuusjätteeksi.
Yhdysvaltain vuoden 2024 presidentinvaalien alla Kennedy väitti veteen lisätyn fluorin muun muassa aiheuttavan niveltulehdusta, luunmurtumia, syöpää ja ihmisten älyllistä heikentymistä sekä muita sairauksia.

