Lapsia, myös suomalaisia, vaanii aivan tavanomaisilla sosiaalisen median kanavilla verkosto, jota luonnehditaan "valtavaksi pahuudeksi". Verkosto pyrkii houkuttelemaan nuoret tekemään itselleen vahinkoa.
Länsi-Uudenmaan poliisi varoittaa vanhempia pahamaineisesta The Com -verkostosta, joka pyrkii rakentamaan nuoriin läheisiä, luottamuksellisia välejä houkutellakseen heidät tekemään itselleen väkivaltaa ja dokumentoimaan sitä verkoston jäsenille.
Poliisi kertoi viime vuoden keväällä, että verkoston voidaan katsoa rantautuneen Suomeen, ja sillä oli tutkinnassa useita tapauksia Suomesta. Nyt Länsi-Suomen poliisilaitos halusi varoittaa verkon rikollisverkosta myös paikallisemmin.
– Nostamme ilmiötä esiin, koska haluamme vanhempien ymmärtävän, että tätä oikeasti tapahtuu nuorten elämässä. Jos aikuiset tuntevat ilmiön ja siitä puhutaan nuorten kanssa, rikoksia voidaan estää ennalta ja jo uhriksi joutuneet nuoret voivat saada sitä apua, jota he tarvitsevat, Rikoskomisario Maria Hietajärvi Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta sanoi tiedotteessa.
Rikoskomisario Hietajärvi kertoo MTV Uutisille, että sen tutkintaan on tullut muutamia, mutta ei kymmeniä tapauksia, joiden uskotaan liittyvän The Com -verkostoon.
Osassa tapauksissa yhteyttä on epäilty alussa, ja joissain epäily on säilynyt aivan tutkinnan loppuun asti. Uhrien yksityisyyden vuoksi tapauksista ei kerrota yksityiskohtaisemmin.
Hietajärvi kertoo, että tapausten määrän vuoksi poliisilaitos halusi erikseen nostaa ilmiön esille. Poliisi toivoo, että vanhemmat osaisivat tarvittaessa tunnistaa nuorensa käytöksestä viitteitä verkoston mahdollisen rikoksen uhriksi joutumisesta.
Vaikka verkoston osalta pätevät perinteiset valistukselliset ohjeet turvallisesta verkkokäytöksestä, korostaa Hietajärvi, että verkosto on "hyvin poikkeuksellinen".
Tavanomaisesta verkkogroomauksesta eli seksuaalisiin tekoihin houkuttelusta sen erottaa pyrkimys saada uhri tekemään itselleen väkivaltaa.
– Valtava tarve saada nuoret tekemään pahaa itselleen, Hietajärvi luonnehtii.
Suomalaisia sekä uhreina että tekijöinä
Rikoskomisario Hietajärvi on jo vuosia tehnyt töitä verkkorikollisuuden parissa, mutta pitää The Comin toimintaa todella poikkeuksellisena. Kansainvälinen verkosto taivuttelee nuoria viiltelemään itseään todella pahastikin ja jopa yrittämään itsemurhaa.
– Näitä on tapahtunut Suomessakin, hän toteaa väkivallasta.
– Meillä on ollut tapauksia, joissa suomalaisia nuoria on ollut sekä uhrina että tekijäksi epäiltynä.
"Luottamus" muuttuu manipuloinniksi ja kiristämiseksi
Hietajärvi kuvailee, että suurimmassa osassa tapauksia uhriksi on valikoitunut nuoria naisia, jotka ovat mahdollisesti tavanomaista haavoittuvammassa asemassa. Näillä henkilöillä voi olla erityistä kaipuuta kuulua johonkin, saada huomiota ja kokea ihastumisen tunteita.
Verkoston jäsenet käyttävät näitä toiveita hyväkseen ja saattavat rakentaa uhrin kanssa suhteen, jota uhri voi pitää parisuhteena ja rakkautena.
Tätä luottamusta ja yhteyttä verkoston jäsen käyttää hyväkseen. Luottamuksellinen suhde muuttuu houkutteluksi, manipuloinniksi, kiristykseksi ja pakottamiseksi. Painostuksen apuna voidaan käyttää seksuaalissävytteisiä kuvia, joita luottamuksellisessa suhteessa on lähetetty.
Uhria vaaditaan viiltelemään
Silmiinpistävimpänä piirteenä Hietajärvi pitää viiltelyä, jota on tullut ilmi myös Suomessa.
Verkoston jäsen saattaa vaatia uhria viiltelemään itseensä esimerkiksi epäillyn nimimerkin, verkoston nimen tai numerosarjoja, joista verkoston tunnetuin tunnus lienee numerosarja 764. Nuoret on saatu viiltelemään itseensä myös verkoston toiminnassa käytettyjä logoja.
Tunnuksia viillellään esimerkiksi käsiin, jalkoihin, reisiin tai jopa intiimialueille. Lapsia on myös saatu videoimaan viiltelyä verkostolle tai lähettämään jäljistä näille kuvia.
– Niihin liittyy myös vakavaakin verenvuotoa ja vammatutumista, Hietajärvi kertoo viiltelystä.
Se, että uhrilla saattaa yhä olla kokemus rakkaussuhteesta ja läheisyydestä, vaikeuttaa poliisin tutkintaa. Syvää kiintymystä kokeva nuori uhri voi pyrkiä hyvin nopeastikin takaisin yhteyteen hyväksikäyttäjänsä kanssa.
Myös raja rikoksen uhrin ja tekijän välillä voi hämärtyä, sillä verkostossa nuoria saatetaan uhriksi houkuttelun jälkeen houkutella mukaan kanssatekijäksi. Ei välttämättä ole selvää, missä roolissa nuori verkostossa on.
Maailmalla on tapauksia, kuinka verkosto yrittää saada nuoret käyttämään väkivaltaa paitsi itseään, myös toisia kohtaan. Julmuuden kohteeksi voivat joutua myös lemmikit.
Houkuttelu tapahtuu tutuissa palveluissa
Verkosto ja sen keskusteluryhmät toimivat tavanomaisissa, nuorten suosimissa palveluissa. Se on luonteeltaan kansainvälinen, ja toimijoita on ympäri maailmaa.
Hietajärvi painottaa, että kyseessä ei ole minkäänlaisessa salatussa pimeässä verkossa toimiva organisaatio, vaan se käyttää hyvin tavallisia sosiaalisen median sovellutuksia tai verkkopelialustoja. Sitä mukaa kun palveluntarjoajat sulkevat sen ryhmiä, siirtyy toiminta toisiin kanaviin.
Hietajärvi kehuu, että koska verkosto on kansainvälinen ongelma, pyrkivät eri maiden viranomaiset kamppailemaan sitä vastaan tiiviin yhteistyön avulla.
Verkostoa ja sen toimintaa pidetään kansainvälisestikin katsottuna poikkeuksellisena, ja ehkä osittain sen ansiosta yhteistyö on ollut Hietajärven mukaan "yllättävänkin hyvää". Tietoa vaihdetaan maiden välillä hyvin vahvasti puolin ja toisin.
Nuorten poliisi toivoo paitsi tunnistavan verkossa tapahtuvat riskit, myös uskaltavan pyytää apua, jos joutuu verkossa asiattoman toiminnan kohteeksi.
– Apua on aina saatavilla, eikä syy ole nuoren itsensä. Vaikka kokisi vaikeita tunteita tilanteessa, jossa on jakanut verkossa väkivalta- tai seksuaalimateriaalia, on asian kertominen aikuisille välttämätöntä. Aikuiset haluavat ja osaavat auttaa, poliisi muistuttaa tiedotteessa.
9:55Katso videolta Jaakko Christensenin koko haastattelu The Com -verkoston rantautumisesta Suomeen.
Ville Eklund on MTV Uutisten toimittaja, joka kirjoittaa erityisesti kotimaasta sekä rikos- ja oikeusteemoista. Voit lähettää hänelle juttuvinkkejä sähköpostitse.