Naismurhat ovat valtava häpeä Suomelle – järjestöt vaativat päättäjiltä toimia

– Tämän väkivallan torjumiseksi tarvitaan toimia sekä lainsäädännössä, oikeusprosessissa että viranomaisten osaamisessa.

Salo huomauttaa, että Suomessa kansalaisjärjestöillä on pitkään ollut vahva rooli paitsi asiantuntijoina ja tukipalvelujen tarjoajana, myös väkivaltaan puuttumisessa ja sen ennaltaehkäisyssä. 

Hän onkin huolissaan siitä, että Suomessa leikataan tällä hetkellä monista toiminnoista, joilla väkivaltaa voitaisiin ehkäistä ennalta.

– Esimerkiksi kansalaisjärjestöiltä leikataan tukia. Nyt tulisi toimia juuri päinvastoin ja nostaa tämä hallituksen agendan kärkeen, hän vaatii.

Lue myös: Traaginen ennätys – jo 14 naista surmattu tänä vuonna: "Olemme kansallisen hätätilan äärellä"

Väkivallan taustalla monenlaista kontrollointia

Lähes kaikki naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat lähisuhteissa. Tekijä on useimmiten nykyinen tai entinen puoliso, joskus myös oma lapsi.

– Lähisuhteet ovat korostuneita kaikessa naisiin kohdistuvassa väkivallassa, Hollo sanoo.

– Joskus lähisuhde voi olla hoivasuhde. Esimerkiksi vammaiset naiset ovat hyvin suuressa väkivallan riskissä ja silloin tekijä voi olla avustaja tai omaishoitaja. Näihin haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, Salo lisää.

Salon mukaan Suomessa tulisi perustaa kansallinen tutkimustoiminto tutkimaan naisiin kohdistuneiden henkirikosten taustoja ja samalla kehittää keinoja niihin puuttumiseen.

– Pitäisi pureutua siihen, mitä kaikkea taustalla on ja miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tulisi ennaltaehkäistä koko yhteiskunnassa.

Väkivallan eri muotoja ei Suomessa asiantuntijoiden mukaan tunnisteta riittävän hyvin.

– Taustalla on tavalla tai toisella naisten kontrollointi, kehojen kontrollointi, naisten elämän ja yhteiskunnallisen osallistumisen kontrollointi. Lähisuhteessa tätä voidaan kutsua pakottavaksi kontrolliksi. Tämä tulisi kriminalisoida erikseen, Salo sanoo.

– Häirinnällä ja nettivihalla hiljennetään naisia. Sillä luodaan esteitä naisten yhteiskunnalliselle ja poliittiselle osallistumiselle. Tätä kautta kyse on myös isosta demokraattisesta ongelmasta, hän lisää.

Lue myös: Stubbilta painava viesti suomalaismiehille

Ammattilaisten pitää uskaltaa kysyä

Hollon mukaan Suomessa lähisuhdeväkivaltaa ei oteta riittävän vakavasti eikä sitä myöskään tunnisteta riittävällä tavalla.

– Väkivallan puheeksioton ja siitä kysymisen pitäisi olla sosiaali‑ ja terveyspalveluissa jokaisessa asiakastilanteessa itsestäänselvyys, mutta niin ei kuitenkaan tehdä. 

– Väkivalta hahmotetaan usein puhtaasti fyysiseksi väkivallaksi, jolloin ei kysytä tarkentavia kysymyksiä vaikkapa siitä, kontrolloiko puoliso, ketä toinen saa nähdä, missä saa liikkua, mitä saa tehdä tai seuraako puoliso digitaalisilla laitteilla jatkuvasti toisen sijaintia, Hollo kertoo.

Väkivallan uhrin voi olla erittäin vaikeaa ottaa asiaa itse puheeksi ja sen vuoksi asiantuntijat korostavat, että puheeksiotto pitäisi olla paljon nykyistä yleisempää. Ammattilaisten ei pitäisi arastella kysyä väkivallasta.

– Meidän pitäisi kouluttaa viranomaisia sosiaali‑ ja terveyspalveluissa, koulujen henkilökuntaa, poliisia, kaikkia, jotka kohtaavat ihmisiä, kysymään suoraan väkivallasta. Sen pitäisi olla automaattista jokaisessa kohtaamistilanteessa. Ihmiset hyvin harvoin itse aktiivisesti ottavat tällaista asiaa puheeksi, siihen liittyy niin vahvaa häpeää ja stigmaa, Hollo sanoo.

Lue myös: Väkivallalla uusi ruma muoto – yhä useampi puoliso kontrolloi naista digitaalisesti

Koventamisperustetta ei huomioida riittävästi

Asiantuntijat esittävät naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn sekä lainsäädännöllisiä että käytännön toimia. Yksi pohdittava asia heidän mukaansa on naismurhan lisääminen rikoslakiin erilliseksi rikosnimikkeeksi. Lisäksi pitäisi olla nykyistä selkeämmät koventamisperusteet erityisesti pari- ja lähisuhdeväkivaltaan.

– Joissakin maissa on lisätty naismurha erikseen lakiin rikosnimikkeeksi, kuten Italiassa. Naismurha erillisenä rikosnimikkeenä nostaisi ilmiön vahvemmin esiin ja helpottaisi esimerkiksi sen tilastointia ja tutkimusta. Suomessa hahmotetaan rikollisuutta vahvasti sukupuolineutraalisti, eikä huomioida sitä, että eri sukupuolet kohtaavat erilaista väkivaltaa, Hollo perustelee.

– Lainsäädännössä ja oikeusprosessissa tulisi tunnistaa paremmin sukupuolistunut väkivalta. Sinne tulisi lisätä koventamisperusteeksi läheinen suhde, lapsen läsnäolo väkivaltahetkellä, väkivallan pitkäkestoisuus sekä uhrin ja tekijän välinen valtasuhde, Salo sanoo.

Istanbulin sopimus velvoittaa rankaisemaan pari- tai lähisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa ankarammin ja ottamaan huomioon uhrien haavoittuva asema tai mahdollinen lapsen läsnäolo. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan tämä ei toteudu Suomessa yhdenmukaisesti. Viime vuonna valmistuneessa selvityksessä todettiin, että tuomioistuimissa ei vallitse yhtenäistä näkemystä pari- ja lähisuhdeväkivallan moitittavuudesta.

– Se vaatii toimia rikosprosessin eri vaiheissa. Se vaatii sitä, että jo esitutkinnassa otetaan huomioon, että kyse on lähisuhdeväkivallasta ja, että syyttäjä vaatii siitä rangaistusta. Meillä on tästä hyvin kirjavia käytäntöjä eri puolilla Suomea tällä hetkellä ja niin ei saisi olla, Hollo sanoo.

Valtava häpeä Suomelle

Suomi on tilastojen mukaan yksi Euroopan turvattomimmista maista naisille. Yli puolet naisista Suomessa on elämänsä aikana kohdannut väkivaltaa tai uhkailua.

– Onhan se valtava häpeä, että tilanne on tämä. Jos naisiin kohdistuvia henkirikoksia suhteutetaan väkilukuun, niin niitä tapahtuu Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä ilmiö tulisi ottaa vakavasti, Hollo painottaa.

– Tähän tarvitaan nyt toimia ja vastuuta meidän poliittisilta päättäjiltä, Salo sanoo.

Lue myös: Poliisilta vakava viesti naissurmista – toimi näin jos pelkäät