Valehtelijat uskovat helpommin muidenkin valheita – ihmiskokeessa tunnistettiin kaksi tapaa vedättää

Tutkimuksessa havaittiin yllättävä tulos: eniten valehtelevia ihmisiä on myös helpoin sumuttaa!

Sanotaan, että sen edestään löytää, minkä taakseen aiemmin jätti. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan tämä saattaa todella olla totta ainakin valehtelijoiden tapauksessa: he saattavat puhua palturia, mutta toisaalta he myös uskovat valheita muita helpommin, kertoo New York Post.

Huijaria saattoi huijata helpoimmin

Waterloon yliopiston tutkimuksessa tutkittiin valehtelun psykologisia vaikutuksia. Kävi ilmi, että henkilöt, jotka itse ovat taipuvaisia liioittelemaan tai vääristelemään kertomaansa, uskovat muiden valheita itse helpommin.

– Intuitiivista olisi varmaankin uskoa, ettei k*settajaa voi k*settaa, mutta tutkimuksemme vihjaa, ettei asia ole näin, toteaa tutkimusta tehnyt Shane Littrell.

Littrellin mukaan vaikuttaa itse asiassa siltä, että eniten muille valehtelevia on itse asiassa helpoin sumuttaa.

Kokeessa tunnistettiin valeuutisia

Kokeessa oli mukana 800 kanadalaista ja amerikkalaista osanottajaa. Tutkijat havainnoivat, miten taipumus väännellä totuutta vaikutti kykyyn erottaa pseudotiede ja valeuutiset faktoista.

Osanottajat myös kertoivat itsestään ja esimerkiksi arvioivat, paljonko yleensä valehtelevat.

Näin ihmiset huijaavat: Tutkijat tunnistivat "kaksi k*setustapaa"

Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi "k*setustapaa": suostutteleva tyyli, jossa tarkoituksena on vaikuttaa henkilöön, sekä välttelevä tyyli, jonka tarkoituksena on suojata omaa itseä.

Suostuttelija yrittää tehdä muihin vaikutuksen, sopia joukkoon tai taivuttaa jonkun tahtoonsa vääristelemällä puheitaan. Välttelijä puolestaan antaa epäoleellisia, vältteleviä vastauksia, jos suoruudesta olisi jonkinlaista harmia – jos se voisi esimerkiksi vahingoittaa hänen mainettaan.

"Mitä useammin joku harrastaa suostuttelevaa k*settamista, sitä todennäköisemmin häntä voidaan sumuttaa "

Yllättäen kävi ilmi, että suostuttelevaa huijaustyyliä suosineet olivat hyvin huonoja tunnistamaan, milloin heille itselleen valehdeltiin.

– Havaitsimme, että mitä useammin joku harrastaa suostuttelevaa k*settamista, sitä todennäköisemmin häntä voidaan sumuttaa monenlaisilla harhaanjohtavilla tiedoilla, Littrell kuvailee.

Välttelijät olivat parempia tekemään eron faktan ja fiktion välille.

Sekoittivat pinnallisen syvällisyyden aitoon totuuteen

Littrellin mukaan suostuttelijat sekoittivat pinnallisen syvällisyyden aitoon.

– Jos jokin siis yksinkertaisesti kuulostaa syvälliseltä, todelta tai virheettömältä heille, se tarkoittaa, että asia myös on näitä kaikkia.

Henkilöä saattoi sumuttaa riippumatta esimerkiksi hänen kognitiivisista kyvyistään.

Tutkimus julkaistiin British Journal of Psychology -lehdessä.

Katso myös: Vanhat neuvot eivät suojaa sumutukselta! Näin vältyt nettihuijaukselta:

Näin vältyt nettihuijaukselta 8:00

Lue myös:

    Uusimmat