Vaivaako väsymys, voimattomuus tai päänsärky? Syypää voi olla tärkeän ravintoaineen puute: "Ruokavaliolla voi vaikuttaa"
Raudanpuutteelle alttiita ovat etenkin naiset. Puutetta hoidetaan ruokavaliomuutosten lisäksi rautatableteilla.
Rautaa tarvitaan elimistössä lukuisissa toiminnoissa. Monien suomalaisten ruokavaliossa se kuitenkin jää liian vähälle. Rauta on välttämätön esimerkiksi energiantuotannossa, solujen jakautumisessa ja hapen kuljetuksessa verenkierrossa.
Puutteelle alttiita etenkin naiset
Raudanpuutteelle alttiita ovat etenkin naiset, jotka menettävät rautaa kuukautisten ja synnytysten vuoksi. Naisten päivittäinen saantisuositus onkin miehiä korkeampi.
– Jotta raudantarve täyttyisi ravinnon kautta, tulisi ruokavaliosta löytyä riittävästi rautapitoisia ruokia: punaista lihaa ja verituotteita tai kasvikunnan tuotteista täysjyväviljoja, palkokasveja ja siemeniä, ravitsemusterapeutti Kirsi Englund Terveystalosta listaa tiedotteessa.
– Ruokavaliolla voi vaikuttaa myös raudan imeytymiseen: C-vitamiini yhdessä rautapitoisten ruokien kanssa lisää raudan imeytymistä, kun taas kahvin ja teen tanniinit sekä maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä.
Tällaisia oireita puutos aiheutta
Raudanpuutteesta kärsivää henkilöä voivat kiusata hyvin kirjavat oireet, kuten väsymys, voimattomuus, monenlaiset iho-oireet, rytmihäiriöt, mielialaongelmat, kognitiiviset oireet ja päänsärky.
Oireita ei moninaisuutensa vuoksi useinkaan osata yhdistää raudanpuutteeseen. Raudanpuute ei kuitenkaan aina edes oireile. Sisätautilääkäri Esa Sopin mukaan raudanpuute on suomalaisten kansantauti. Yksi tapa diagnosoida puutos on ferritiiniarvojen testaaminen.
Saantisuositus päivässä: miehet 9 mg, naiset 15 mg, lapset 8–11 mg iän mukaan
Raudanpuutetta hoidetaan ruokavaliomuutosten lisäksi rautatableteilla.
Lähde: Terveystalo
Uusimmat
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
09:47
Iskeekö yskä aina pakkasessa ulkoillessasi? Lue syyt ja keinot pakkasköhän ehkäisyyn
-
09:25
Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
-
09:20
Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin tulevaisuus on vaakalaudalla – "Tämä tieto tuli täysin puun takaa"
-
09:15
Video: Amfetamiinikuski kaahasi poliisia pakoon pitkin Oulun katuja – vastaantulijat hengenvaarassa
-
09:08
Surkeita uutisia – Krista Pärmäkoski sivuun
-
Lataa lisää