Vain kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu suosituksen mukaan – yksi tekijä ratkaiseva

AOP, koululiikunta, liikunta, juoksu, urheilu, lapset
Kuvituskuvassa juoksevat lapset eivät liity uutiseen.All Over Press
Julkaistu 07.05.2025 00:05

MTV LIFESTYLE – STT

Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevat lapset ja nuoret liikkuvat muita yleisemmin omaehtoisesti ja viettävät vähemmän aikaa ruutujen ääressä.

Ne lapset ja nuoret, joiden perheet ovat korkeassa sosioekonomisessa asemassa, liikkuvat selvästi muita enemmän.

Asia käy ilmi 7–20-vuotiaiden liikkumista selvittävästä tutkimuksesta, jossa oli mukana muun muassa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta ja UKK-instituutti. 

Aineisto kerättiin vuosina 2023–2024. Tutkimuksen kyselyyn vastasi yhteensä liki 22 000 lasta ja nuorta.

Kaiken kaikkiaan vain kolmasosa lapsista ja nuorista täytti 7–17-vuotiaiden liikkumissuosituksen eli harrasti reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään tunnin päivässä.

Lue myös: Kuudesluokkalaiset kertovat, mitä koulussa pitäisi muuttaa – asiantuntija: "Uskaltaisin lyödä vetoa, että siitä olisi hyötyä"

Omaehtoinen liikkuminen yleisintä

Urheiluseurassa liikuntaa tai urheilua harrastaa säännöllisesti ja aktiivisesti yli puolet niistä lapsista ja nuorista, joiden perheen taloudellinen tilanne on erittäin hyvä. 

Heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden lapsista ja nuorista näin tekee vain kolmasosa.

Selvästi yleisin liikkumismuoto niin lapsilla, nuorilla kuin nuorilla aikuisilla on omaehtoinen liikkuminen. 

Myös omaehtoinen liikkuminen vähintään kerran viikossa on yleisempää niillä lapsilla ja nuorilla, joiden perheen taloudellinen tilanne on erittäin hyvä.

Heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden lapsista ja nuorista joka neljäs ei omista omaa polkupyörää.

Lue myös: Ruutuaika voi olla hyvä ohjenuora, mutta yhteen seikkaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota

Ero ruutuajassa

Perheen sosioekonominen asema näkyy myös lasten ja nuorten päivittäisessä ruutuajassa. 

Yli kaksi tuntia päivässä ruudun ääressä viettivät useimmiten he, joiden perheen taloudellinen tilanne oli huono.

Heikossa taloudellisessa asemassa olevista alakouluikäisistä liki puolelle kertyi ruutuaikaa yli kaksi tuntia päivässä, kun taas erittäin hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden lapsista ruutujen ääressä oli yhtä paljon vain viidennes.

Yläkoulu- ja lukioikäisillä ero ei ollut yhtä jyrkkä.

Lue myös: Veera järkyttyi iPhonen kuvahaun tuloksesta – lihavuusstigma on terveysriski, johon ministeriökin nyt puuttuu

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Lapset