Presidentti Tarja Halonen ei hyväksy kaksoiskansalaisiin kohdistuvia joukkorajoituksia, ja vertaa niitä juutalaisvainoihin. Halosen mielestä lakia voisi kuitenkin muuttaa niin, että esimerkiksi valtion turvallisuusvirkoihin pyrkivien henkilöiden yksilöllisiä turvallisuusarvio-kriteereitä täsmennetään.
Halonen kommentoi kaksoiskansalaiskeskustelua MTV:n Uutisextra-ohjelmassa.
Hallitus selvittää parhaillaan, miten kaksoiskansalaisia pitäisi kohdella esimerkiksi sotilas- ja muissa turvallisuustehtävissä. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää kaksoiskansalaisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemista tarpeellisena.
Halonen ei hyväksy kaksoiskansalaisten kohtelua yhtenä ryhmänä ja vertaa sitä 30-luvun vainoihin.
– Jokainen voi kokeilla mielessään sitä – minä nyt tahallani vähän provosoin – että jos sanan "kaksoiskansalainen" tilalle pantaisiin sana "juutalainen", Halonen maalailee.
Venäläisiäkään ei saa niputtaa
Halonen myönsi ongelmaksi sen, että Venäjä ei tunnusta kaksoiskansalaisuutta. Venäjä vaatii Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisilta uskollisuutta vain Venäjälle. Venäjän tulkinnan mukaan kaikki Venäjän ja jonkin muun maan kaksoiskansalaiset ovat vain venäläisiä.
Venäläisiäkään kaksoiskansalaisia ei Halosen mielestä silti saisi kohdella ryhmänä vaan yksilöinä.
– Ei minuun mielestäni sekään oikeuta niputtamaan Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavia ihmisiä tällaiseen ryhmään. Se on vain yksi seikka, joka pitää ottaa huomioon, kun tehdään työhönhakijan turvallisuusriskiselvitystä, sanoo Halonen.
Nykyistä lakia voi Halosen mielestä kuitenkin tarvittaessa muuttaa.
– Kyllä lakiin voi tehdä sellaisia muutoksia, että tehostetaan yksilöön kohdistuvan turvallisuusselvityksen tarkkarajaistamista, Halonen linjaa.
Trump saa kananlihalle
Presidentti Tarja Halonen kommentoi MTV:n uutisextra-ohjelmassa myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkakauden alkua.
Halonen tunnusti kuvitelleensa, että Trumpin räväkät kampanja-kommentit olivat vain vaalipuheita. Nyt Trump kuitenkin panee lupauksiaan toimeen Meksikon muurista lähtien, eikä se Halosen mielestä näytä hyvältä.
– Voisin lainata Tellervo Koivistoa. Hän sanoi eräässä haastattelussa, että suoraan sanottuna välillä on kananlihalla. Minusta se oli aika osuva määritelmä, toteaa Halonen.
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää