Piristä vanhoja huonekaluja helposti ja nopeasti. Usein tasot kuluvat huonekaluissa muita osia nopeammin, tällöin voit kunnostaa vain sen.
Halkeamia, värjäymiä, kulumaa ja juomalaseista jääneitä rinkuloita. Erityisesti vanhoissa pöydissä ikä näkyy pinnassa. Jos huonekalu on muuten hyvässä kunnossa, eikä vaadi perusteellista kunnostusta, sitä voi piristää kunnostamalla vain päällisen. käytä joko maalia, lakkaa tai vahaa, sen mukaan mikä huonekaluun sopii.
Sohvapöydät, lipastot ja kaapit voi virkistää niin maalilla, lakalla tai vahalla.
Hio irtoava lakka tai maali pois karhealla hiekkapaperilla. Puhdista hiontapöly nihkeällä rätillä. Jos pölyä tulee paljon, voit käyttää ensin imuria ja pyyhkiä loput pölyt rätillä.
Suojaa reunat maalarinteipillä. Liimaa maalarinteippi tarkasti, ettei maali tai lakka leviä reunojen yli huonekalun sivuille.
Jos pinnassa on isoja lommoja joita pitää paikata, kittaa paikat puukitillä ja anna kuivua ennen seuraavaa vaihetta. Jos haluat, että pinta jää eläväksi, jätä kolhut kittaamatta.
Kun kitti on kuivunut, maalaa pinta ensin pohjamaalilla. Kun pohjamaali on kuivunut, maalaa päälle haluamallasi värillä niin monta kerrosta kuin pinta vaatii, niin ettei vanha väri enää loista läpi.
Lakkaa käytettäessä lakan voi levittää pinnalle ilman pohjustusta.
Jos päädyt maaliin, neutraalit musta ja valkoinen ovat hyvä pari puun värille. Voit myös valita räväkämmän värin oman sisustuksesi mukaan.
Jos maalarinteippi on falskannut ja maalia on joutunut myös reunojen ulkopuolelle, voit poistaa kuivuneen maalin hellästi askarteluveitsellä raaputtaen.
Myös vanhoja nojatuoleista voi piristää helposti. Maalaa niistä vain puiset jalat pehmusteen sävyyn sopivalla maalilla.
Jos puiset huonekalut ovat kokonaan uuden pinnan tarpeessa, hio ja maalaa ne kokonaan. Käytä sisustukseesi sopivaa väriä tai valkoista, mustaa ja harmaata jotka sopivat monen värin kanssa eikä niihin pääse kyllästymään.
Kiiltoa lasilevyllä
Vanhoja pöytiä ja kaappeja voi piristää myös lasilevyllä, teettämällä lasitusliikkeessä oikean kokoisen lasin. Jos pinta on kovin kulunut ja epätasainen, lasilevy on helppo keino saada siitä tasainen.
Lasilevyn ei tarvitse olla kirkas, voit valita myös värillisen lasin, esimerkiksi harmaan, mustan tai maitolasin.
Ota lasilevyllä peitettävästä pinnasta tarkat mitat ja piirrä mahdolliset pyöristetyt kulmat paperille. Vie tiedot lasitusliikkeeseen ja valitse liikkeen valikoimista mieleisesi lasi. Jos kyseessä on yksikertainen muoto, lasin leikkaamiseen ei mene kauaa aikaa. Leikkauksen yhteydessä myös reunat hiotaan.
Lue myös:
Tarvitsetko inspiraatiota mökin tai pihan siisteyteen? Lue vinkkejä ja nettisivuilta.
Pientä mökkiremonttia -ohjelmassa kesämökit saavat pihapiireinen uuden ilmeen
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää