Etkö rentoudu edes kotona? Syy saattaa olla sisustuksessasi
Kodin pitäisi olla sellainen paikka, jossa ihminen voi rentoutua. Muokkaa kotisi sisustuksesta rauhallisuuden tyyssija muutamalla keinolla.
Ihmiset stressaavat hurjasti töissä, joten olisi ihanaa, että kotona tunnelma olisi rento ja rauhallinen. Siivoaminen tuntuu joskus turhalta, mutta siisti koti vaikuttaa positiivisesti myös mieleen.
Katso, millä muilla keinoilla luot kodistasi rauhallisuuden tyyssijan.
Vie turhat tavarat pois
Varpaat kolisevat melkein joka nurkalla ja muutenkin asunnossa tuntuu olevan paljon ylimääräistä tavaraa. Poista asunnostasi kaikki ylimääräinen ja stressiä aiheuttavat kalusteet ja tavarat. Pidä kuitenkin esille hyvää mieltä edistäviä tavaroita, kuten esimerkiksi kuvia lomamatkoilta.
Hyödynnä rentouttavia värejä
Värit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla. Esimerkiksi vaaleansinistä väri kannattaa suosia tiloissa, joissa on tarkoitus kehittää luovia ideoita ja toimia tämän lisäksi myös tehokkaasti. Vihreä väri taas rentouttaa ja rauhoittaa ihmisen mieltä. Nämä kaksi väriä kannattaakin lisätä sisustukseen. Maalaa esimerkiksi seinäsi rentouttavilla väreillä tai hanki kotiisi uudet verhot tai tauluja.
Jätä tilaa
Jätä tarpeeksi tilaa huonekalujen välillä, jotta pääset etenemään ongelmitta paikasta toiseen. Näin säästät myös varpaitasi ja hermojasi siirtyessäsi huoneesta toiseen.
Kasvikset
Huonekasvit raikastavat ilmaa ja tuovat ihania väripilkkuja kotiisi.
Yhdistele oikein
Pehmeät elementit sisustuksessa luovat huoneesta viihtyisän ja mukavan, kun taas kovat pinnat tuovat sisustukseen tunnelmaa tasapainosta. Yhdistele siis näitä elementtejä sopivasti yhteen.
Lue myös:
Tarvitsetko vinkkejä mökin tai pihan siisteyteen? Lue vinkkejä ja nettisivuilta.
Katso vielä Marian vinkkivideo:
Lähde: Health
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää