Sisusta fengshuin oppien mukaan – kerää onnea ja vaurautta elämääsi

Fengshui on kiinalainen oppi, jonka ohjeita noudattamalla pyritään luomaan ihmiselle mahdollisimman suotuisa ympäristö. Tässä ympäristössä positiivisen energian pitäisi päästä kiertämään vapaasti. Huomioi sisustuksessa fengshui seuraavien neuvojen avulla.

Chi tarkoittaa fengshuissa positiivisen energian kiertoa. Chi kotona tuottaa ihmiselle terveyttä ja vaurautta. Järjestele kotisi siten, että hyvä energia kiertää kodissasi paikasta toiseen.

Varmista energian virtaus

Tärkeintä on pitää koti siistinä ja järjestyksessä. Sotku, tavarakasat ja lika estävät energian kierron sisällä.

Pidä kotisi eteinen vaaleana. Tumma eteinen estää hyvän energian pääsyn taloon. Valitse eteiseen vaaleita värejä ja anna valon tulla mahdollisuuksien mukaan ikkunoista eteiseen.

Pidä ikkunoita ja ovia mahdollisuuksien mukaan auki, jotta auringonvalo ja raikas ilma pääsevät sisään asuntoon. Näin positiivinen energia pääsee virtaamaan kunnolla talossa.

Jos sinulla on kotitoimisto, sijoita se talon etuosaan, sillä energia virtaa ulkoovesta sisään ja leviää tästä eteenpäin.

Energian kiertoa voi parantaa myös sijoittamalla huonekalut oikein. Älä sijoita huonekaluja siten, että ne peittävät osan ikkunasta tai ovesta. Joidenkin mukaan huonekalut kannattaa sijoittaa ympyränmuotoisesti, jolloin energia pääsee kiertämään kunnolla.

Aseta sänkysi pääty noin 20 sentin päähän seinästä, jotta energia virtaa vapaasti myös sängyn takaa.

Vaurauden ja hyvinvoinnin merkit

Tuoreet kukat ja kasvit tuovat fengshuin oppien mukaan hyvää onnea kotiisi. Kukissa ei kuitenkaan saa olla piikkejä - piikikkäät kasvit, kuten kaktukset, estävät energian kierron ja tuovat huonoa onnea.

Virtaava vesi edustaa vaurautta fengshuissa. Lisää siis talosi eteen vesielementtejä, kuten esimerkiksi pieniä suihkulähteitä.

Violetti edustaa fengshuissa kuninkaallisia. Lisää sisustukseen violettia väriä esimerkiksi lisäämällä violetteja kasveja tai tyynyjä

Puu materiaalina symboloi fengshuissa vaurautta, joten lisää puisia esineitä sisustukseen.

Talon ulko-ovi pitäisi maalata sen mukaan, missä ilmansuunnassa ovi on. Jos ovi eteläsuunnassa, se pitäisi maalata oranssiksi tai punaiseksi. Jos ovi on pohjoissuunnassa, oven pitäisi olla musta tai sininen.

Jos ovi on itäsuunnassa, se pitäisi olla vihreä tai ruskea, ja jos ovi on länsisuunnassa, sen täytyy olla harmaa tai valkoinen. Oikeanvärinen ovi tuo hyvää onnea elämään.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat