Näin hyödynnät kolajuomaa siivouksessa
1. WC-pönttö
Kaada wc-pönttöön tölkillinen kolajuomaa ja anna vaikuttaa noin tunnin verran. Harjaa pinnat wc-harjalla ja huuhtele.
– Kolajuoma voi auttaa irrottamaan pinttynyttä likaa ja kalkkijäämiä. Pelkkä liotus ei kuitenkaan riitä, vaan mekaaninen harjaus on tärkeä osa puhdistusta, Reetta Alastalo sanoo.
Alastalo muistuttaa, että kolapuhdistus ei desinfioi.
2. Palanut lika
Lisää kattilaan tai pannulle kolajuomaa ja lämmitä miedolla lämmöllä noin 30–60 minuutin ajan. Tämän jälkeen lika irtoaa helpommin hankaamalla.
– Tämä toimii erityisesti palaneiden ruuanjämien irrottamiseen, mutta vaatii usein vielä kevyttä hankausta. Rasvalikaan emäksinen puhdistusaine taas on yleensä tehokkaampi.
3. Tahrat vaatteissa
Kaada hieman kolajuomaa suoraan tahralle tai liota vaatetta noin tunnin ajan ennen pesua. Pese tämän jälkeen normaalisti pesukoneessa.
– Vinkki toimii parhaiten yhdessä tavallisen pesuaineen kanssa. Ole kuitenkin varovainen etenkin vaaleiden vaatteiden kanssa, ja testaa kolaa ensin huomaamattomaan kohtaan, Alastalo suosittaa.
On hyvä huomioida, että tumma juoma saattaa jättää jälkiä esimerkiksi vaaleisiin tekstiileihin.
4. Tummentuneet aterimet ja ruoste
Upota tummuneet aterimet tai metalliesineet kolajuomaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Huuhtele hyvin ja kuivaa.
– Happo irrottaa tummentumia, mutta pintaa kannattaa tarkkailla, ettei se vahingoitu.
Kola soveltuu myös ruosteen poistamiseen. Upota esimerkiksi ruuvit tai muut pienet metalliesineet kolajuomaan ja anna liota yön yli. Harjaa vielä ruoste pois ja huuhtele.
5. Kaakeleiden saumat
Kaada kolajuomaa likaantuneiden laattasaumojen päälle ja anna vaikuttaa hetken. Harjaa saumat puhtaaksi esimerkiksi hammasharjalla ja huuhtele vieläi vedellä.
– Kolajuoma voi auttaa irrottamaan saumojen tummentumia ja pinttynyttä likaa, mutta lopputuloksen kannalta huolellinen huuhtelu on tärkeää. Kolaa ei myöskään kannata käyttää puhdistukseen säännöllisesti, sillä happamuus voi ajan myötä kuluttaa saumoja.
Lähde: Koti Puhtaaksi.