USU: Osa SDP:n piiripomoista katsoo Marinin uskottavuuden horjuneen – "Pandoran lipas on avattu"
Kaikki SDP:n piirijohtajat tukevat Sanna Marinin (sd.) jatkoa pääministerinä yökerhojupakasta huolimatta, selviää Uutissuomalaisen kyselystä. Kahdessa SDP:n 13 piiristä ollaan kuitenkin sitä mieltä, että Marinin uskottavuus on horjunut.
Uudellamaalla ollaan sitä mieltä, että Marinin harkintakyvyn pettäminen vaikuttaa uskottavuuteen negativiisesti. Samaa mieltä on Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Roope Lehto.
– Ehkä pääministeri on avannut enemmän yksityiselämäänsä kuin aikaisemmat. Pandoran lipas on auki, mutta sen voisi porukalla sulkea. Siihen voi vaikuttaa toiminnallaan pääministeri mutta myös media, Lehto toteaa Uutissuomalaiselle.
Tapauksessa on kyse siitä, että Marin oli viettänyt viime viikonloppuna iltaa yökerhossa siitä huolimatta, että hän oli kuullut ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) saaneen koronavirustartunnan. Valtioneuvoston virallinen suositus on, että tällöin altistuneen ministerin olisi pitänyt välttää kontakteja.
Lue myös: SDP:n ryhmänjohtaja Lindtman MTV Uutisille: Pääministeri Marinilla eduskuntaryhmän täysi tuki
Näin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin kommentoi Marinin asemaa.
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää