Urheilu ja uskonto korostuvat maratoniskusta epäiltyjen nettiprofiileissa

Bostonin maratonin pommi-iskusta epäillyt veljekset kasvoivat vaatimattomissa oloissa, mutta menestyivät koulussa ja urheilussa, kuvailevat perhetutut.

Pojat kasvoivat tuttavien mukaan siirtolaisperheiden yhteisössä Massachusettsissa, kertoo The Wall Street Journal.

Bostonin poliisi etsintäkuulutti perjantaina 19-vuotiaan Dzhohar Tsarnajevin. Hänen 26-vuotias veljensä Tamerlan Tsarnajev kuoli tulitaistelussa poliisin kanssa varhain perjantaina.

Viranomaisten mukaan veljekset ovat kotoisin Venäjältä läheltä Tshetsheniaa. Perheen kerrotaan paenneen alueen levottomuuksia Yhdysvaltoihin.

Poliisia pakoileva Dzhohar opiskelee isänsä mukaan lääketiedettä yliopistossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan hänelle myönnettiin lukiossa stipendi sekä kunniamaininta painisuorituksista.

Isoveli Tamerlan oli mediatietojen mukaan keskeyttänyt opintonsa teknillisessä opistossa tähdätäkseen olympianyrkkeilijäksi.

Veljesten nettiprofiileissa korostuvat urheilu, uskonto ja poliittiset kannanotot. Profiilien mukaan islamin uskonto on ollut tärkeä molemmille. Ainakin pikkuveli näyttää profiilien perusteella levittäneen netissä Tshetshenian itsenäisyyttä tukevaa materiaalia.

Media sekä sosiaalisen median käyttäjät ovat etsineet tietoa veljeksistä netissä sen jälkeen kun viranomaiset julkistivat heidän henkilöllisyytensä.

Nimien tultua julki, internetissä on journalismintutkimuskeskus Poynterin mukaan perustettu Dzhohar Tsarnajevin nimissä ainakin yksi valetili mikroblogipalvelu Twitteriin.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Katso Päivi Sinisalon raportti USA:sta (Kymmenen Uutiset 19.4.2013):

Lue myös:

    Uusimmat