Twitterin tulos harmittaa markkinoita
Mikroblogipalvelu Twitterin aktiivikäyttäjien määrä nousi alkuvuonna 255 miljoonaan, yhtiö kertoi tulosjulkistuksensa yhteydessä.
Twitterin käyttäjien määrä kasvoi vuoden takaisesta neljänneksellä. Käyttäjistä 198 miljoonaa käyttää palvelua mobiililaitteella.
Twitterin tulos oli tammi-maaliskuussa 132 miljoonaa dollaria eli noin 95 miljoonaa euroa tappiolla. Liikevaihto kuitenkin nousi reilusti. Yhtiön mainostulot kasvoivat vuoden takaisesta 125 prosenttia. Suurin osa voitoista tuli mobiilimainonnasta.
Toimitusjohtaja Dick Costolo kuvaili vuoden ensimmäistä neljännestä vahvaksi.
Markkinoilla Twitterin tulokseen kuitenkin petyttiin. Yhtiön osake laski yli kahdeksan prosenttia Wall Streetillä.
Twitterin aikajanoja, eli käytännössä palvelun etusivua, oli ladattu hieman analyytikoiden arvioita vähemmän.
Twitter listautui pörssiin marraskuussa.
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää