Tv-kokki varoittaa – älä tee tätä mokaa uusien perunoiden keittämisessä: "Se on ihan kymmenistä sekunneista kiinni"
Harri Syrjänen muistuttaa, että perunoiden keittämisessä on oltava tarkkana.
Uudet perunat ovat yksi kesän ykkösherkuista, ja moni kattaa niitä juhannuksen ruokapöytään. Kokkisota-ohjelmasta tuttu kokki Harri Syrjänen muistuttaa, että perunoiden keittämisessä on oltava erityisen tarkkana.
– On ihan kymmenistä sekunneista kiinni, milloin ne menevät yli, hän sanoo.
Syrjäsen mukaan liian pitkä keittoaika on ainoa moka, jonka perunoiden keittämisessä voi tehdä.
– Jos keittää liian kauan, niistä tulee vetisiä. Uusi peruna ei välttämättä tule kovin pehmeäksi, jos sitä keittää liikaa. Siitä tulee vain vetinen.
Perunoiden keittoajasta on Syrjäsen mukaan mahdotonta antaa tarkkaa ohjetta. Keittoaikaan vaikuttavat esimerkiksi perunoiden lämpötila ennen keittämistä ja se, laittaako ne kiehuvaan vai kylmään veteen.
Syrjänen itse ei vilkuile kelloa perunoita keittäessään.
– En katso koskaan aikaa, vaan vedän fiiliksellä. Kokeilen tikulla useasti, että milloin vaste on oikea.
Syrjänen on mukana Kokkisota-ohjelmassa, joka palaa Maikkarin syksyyn Sikke Sumarin johdolla. Kokkisota-keittiöitä lähtevät luotsaamaan tutut suosikkikokit Tommi Tuominen, Serko Rantanen, Kape Aihinen, Teemu Laurell ja Linnea Vihonen.
Kokkisota syksyllä MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
13:43
Outo yksityiskohta herätti poliisin epäilyksen Ullanlinnan murha-asunnossa: "Jäi olo, että tässä voisi olla jotain hämärää"
-
13:34
Prinssi Constantin, 51, on kuollut äkillisesti
-
13:28
Lähes sata kuollut Libanonissa sodan alettua – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
13:09
Ukrainassa pulaa sähköstä, naapurimaista satoja megawatteja paikkaamaan – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
13:09
Muotiasiantuntija kertoo, kuka oli Linnan juhlien kirkkain tähti – nämä olivat suurimmat trendit
-
Lataa lisää