Tutkimus: Televisio ja autoilu muistille haitallisia

Miten muistisairauden erottaa tavallisesta muistamattomuudesta? 7:42

Tuore brittitutkimus osoittaa, että paljon televisiota katsovat ja runsaasti autoilevat pärjäävät muistitesteissä ikätovereitaan huonommin. Fyysinen passiivisuus on aiemmin yhdistetty moniin muihinkin terveysongelmiin, kuten diabetekseen ja vyötärölihavuuteen.

Katso yllä olevalta videolta, miten muistisairauden erottaa tavallisesta muistamattomuudesta.

Tutkimuksen alussa osallistujat saivat muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä sitä huonompia tuloksia, mitä enemmän he autoilivat ja katsoivat televisiota.

Paljon televisiota katsovien ja paljon autoilevien testitulokset myös heikkenivät todennäköisemmin viisivuotisen seurannan aikana.

Tietokonetta paljon vapaa-ajallaan käyttävät sen sijaan menestyivät testeissä muita paremmin tutkimuksen alussa. Heidän testituloksensa eivät myöskään heikentyneet yhtä todennäköisesti kuin muiden.

Brittien havainnot olisi hyvä vahvistaa lisätutkimuksissa, mutta television katselu ja muut fyysisesti passiiviset ajanvietto- ja elintavat on aiemmin yhdistetty myös diabetekseen, lihavuuteen ja sydänsairauksiin.

Television ääressä vietetty aika tuntuu tutkimusten perusteella olevan erityisen haitallista – haitallisempaa kuin muut fyysisesti passiiviset ajanvietteet, mikä selittynee ainakin osittain napostelulla.

Löhöilyn terveyshaittoja voi pienentää lisäämällä liikuntaa, mutta sekään ei täysin kumoa vaikutuksia. Parasta olisikin sekä lisätä liikuntaa että vähentää löhöilyä.

Tutkimuksessa oli käytössä runsaan 500 000 brittiaikuisen terveystietoja ja muistitestien tuloksia. Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat