Tutkimus selvitti koirarodut, jotka todennäköisimmin sairastuvat syöpään
Tutkijat ovat selvittäneet, että tietyt koirarodut sairastuvat todennäköisemmin syöpään kuin toiset.
Tuore tutkimus siitä, mitkä koirarodut sairastuvat todennäköisimmin syöpään, kumoaa yleisen käsityksen, että juuri suurimmilla koirilla olisi suurempi riski sairastua, kirjoittaa ABC News.
Royal Society Open Science -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan suurilla, mutta ei suurimmilla koirilla, on yleisesti ottaen korkeampi riski sairastua syöpään.
Koirilla ei toimi sama logiikka kuin ihmisillä
Tutkijat pyrkivät ymmärtämään, miten syöpä saa alkunsa ja miten tuo alku liittyy koirarotuihin, Kalifornian yliopiston evoluutiobiologi ja tutkimukseen osallistunut Leonard Nunney kertoo ABC Newsille.
Nunneyn mukaan ihmisillä kehon oletetaan olevan sitä alttiimpi syövälle, mitä enemmän painoa kertyy. Tuoreen tutkimuksen mukaan sama teoria ei toimi koirien kohdalla.
Pitää ottaa myös huomioon, että koirien kokoerot ovat valtavia: chihuahuasta tanskandoggiin.
Lunneyn mukaan isoimmilla koirilla on itse asiassa normaalia pienempi riski sairastua syöpään, koska ne tyypillisesti kuolevat nuorempina kuin pienemmät koirat, joten syöpä ei ehdi kehittyä.
Lue myös: Tällaisten koirarotujen kanssa pitää olla nyt tarkkana: "Eivät kestä pakkasta juuri lainkaan"
Nämä koirarodut sairastuvat todennäköisemmin syöpään
Leonard Nunneyn mukaan esimerkiksi sileäkarvaiset noutajat, berninpaimenkoirat sekä valkoiset länsiylämaanterrierit sairastuvat todennäköisimmin syöpään.
Nunneyn mukaan terriereillä on korkea taipumus sairastua virtsarakon syöpään.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tutkimuksen perusteella monikaan koirarotu ei ole erityisen altis syöpään sairastumiselle.
Tutkimuksen tulokset antavat käsityksen koirilla syöpää aiheuttavien geneettisten mutaatioiden määrästä ja osoittavat, että vaikka rotujen sisäsiittoisuus lyhentää niiden elinikää, se ei yleensä lisää syöpäriskiä, tutkijat sanovat.
Katso myös: Koiralle kaveri? Näin totutat kaksi koiraa toisiinsa: "Aluksi kävellään kauempana..."
Lähteet: ABC News, Royal Society Open Science
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää