Tutkijat löysivät tavan hidastaa ikääntymistä

Tiedemiehillä on ikuisen nuoruuden tavoittelijoille iloista kerrottavaa. Tutkijat ovat nimittäin löytäneet aivoista alueen, jota manipuloimalla ikääntymisen vaikutuksia voidaan hidastaa merkittävästi. Valitettavasti ilouutinen koskettaa toistaiseksi vain hiiriä.

Avain ikuiseen nuoruuteen saattaa löytyä hypotalamuksen manipuloinnista, tutkijat paljastavat. Tämä mantelinkokoinen alue aivoissa on uuden selvityksen mukaan ratkaisevassa roolissa, kun ehkäistään ikääntymisen aiheuttamia muutoksia kehossa, The Independent -lehti kertoo.

Nature-lehdessä julkaistu kartoitus koski tosin vain hiiriä, joiden ikääntymistä tutkijat onnistuivat sekä nopeuttamaan että hidastamaan laboratoriokokeessa. Tulokset saatiin, kun tutkijat manipuloivat hypotalamuksessa sijaitsevaa NF-kB -molekyyliä. Hypotalamus on aivoissa sijaitseva keskus, joka muodostaa aivolisäkkeen kanssa hormonaalisen säätelyjärjestelmän.

– Tiedemiehet ovat pitkään pohtineet, tapahtuuko ikääntyminen kehon eri soluissa vai ohjaako sitä jokin tietty elin. Selvityksemme mukaan on selvää, että hypotalamus säätelee monia ikääntymiseen liittyviä asioita. Yllättävää sen sijaan on, että ainakin hiirten hypotalamukseen on mahdollisuus vaikuttaa niin, että ikääntyminen hidastuu, Dongsheng Cai Albert Einstein Collegesta kertoo.

Ikääntyminen hidastui 20 prosenttia

NF-kB -molekyyliä manipuloimalla hiirien ikääntymistä pystyttiin hidastamaan 20 prosenttia. Kognitiivisten kykyjen heikkenemistä pystyttiin hidastamaan jopa 50 prosenttia. Vastaavasti samaa molekyyliä manipuloimalla hiirten ikääntymistä pystyttiin myös nopeuttamaan. Tällöin hiirten lihasvoima ja -koko heikkeni, ihon paksuus oheni ja oppimiskyky heikkeni.

Selvityksessä keskityttiin molekyyliin, jolla on keskeinen rooli monissa tulehduksiin liittyvissä biokemiallisissa reaktioissa.

– Ikääntyvän ihmisen kudoksissa voidaan havaita monia tulehduksellisia muutoksia. Tulehdukset liittyvät myös moniin ikääntymisen myötä tuleviin sairauksiin, kuten metaboliseen oireyhtymään, sydän- ja verisuonitauteihin, neurologisiin sairauksiin ja moniin eri syöpiin, Cai kertoo.

Lue myös:

AVA/Maarit Rasi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat