Tuore tutkimusesitys antaa jälleen yhden syyn lisää lähteä kävelylle joka päivä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan päivittäinen kävely voi vähentää kognitiivisen heikentymisen riskiä, kertoo uutiskanava CNN. Tämä pätee etenkin heihin, joilla on geneettinen alttius Alzheimerin tautiin.
Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava etenevä muistisairaus, kertoo Terveyskirjasto.
Tutkimusesitys esiteltiin hiljattain kansainvälisessä Alzheimer-konferenssissa. Sitä ei ole vielä vertaisarvioitu eikä julkaistu tieteellisissä julkaisuissa.
Lue myös: Tutkijat selvittivät, mitkä tekijät vaikuttavat eniten ikääntymiseen
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimuksessa oli liki 3 000 osallistujaa. Iältään he olivat 70–79-vuotiaita.
Osallistujat raportoivat päivittäisiä kävelytottumuksiaan kymmenen vuoden ajan.
Ne, jotka ilmoittivat säilyttäneensä kävelymääräänsä samana tai lisänneensä sitä vuosien varrella, osoittivat suurempaa kehitystä tiedonkäsittelyn nopeudessa ja toiminnanohjauksessa.
Kävelyn hyödyt olivat erityisen selvästi havaittavissa niillä, joilla on geneettinen alttius Alzheimerin taudin kehittymiselle.
– Tiedämme, että iän myötä paikallaan olo lisääntyy ja fyysinen aktiivisuus vähenee, kertoo tutkimuksen tekoon osallistunut Cindy Barha, joka toimii apulaisprofessorina liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Calgaryn yliopistossa.
– Tämän vuoksi suosittelemme vähentämään paikallaanoloa lisäämällä pieniä kävelyjaksoja istumista vaativien hetkien väliin.
Alzheimerin tauti
Alzheimerin taudin uskotaan johtuvan haitallisten plakkien kertymisestä aivoihin. Barhan mukaan ne häiritsevät hermosolujen välistä viestintää ja johtavat lopulta solujen kuolemaan.
Kun yhä useammat hermosolut kuolevat, Alzheimerin tautia sairastavilla voi ilmetä etenevää muistin heikkenemistä, sekavuutta, persoonallisuuden muutoksia ja fyysistä rappeutumista. Lopulta tauti voi olla hengenvaarallinen, eikä parantavaa hoitoa siihen tiedetä.
Geenien ajatellaan olevan merkittävässä roolissa sairauden synnyssä. Erityisesti APOE-genotyypit vaikuttavat plakin ja muiden rasvojen aineenvaihduntaan koko verenkierrossa.
Erään tietyn genotyypin, APOE4:n, tiedetään vaikeuttavan aivojen plakin puhdistamista, ja se liitetään korkeampaan kognitiivisen heikentymisen riskiin.
Yhdysvaltain terveysviraston mukaan noin 15–25 prosenttia ihmisistä kantaa tätä APOE-geenin versiota, ja ainoa tapa saada se selville on geenitesti.
Lue myös: Kolme oiretta, jotka voivat ennakoida dementiaa – yksikään ei liity muistiin
Vaikka uudessa tutkimuksessa ei testattu yhtenäistä kävelyohjelmaa, Barha suosittelee kävelemään useita kertoja päivässä paikallaanolon katkaisemiseksi sekä ylläpitämään johdonmukaisia kävelytottumuksia vuodesta toiseen kognitiivisen heikentymisen ehkäisemiseksi.
– Tarvitaan vielä lisää tutkimusta sen selvittämiseksi, kuinka monta askelta tämä todella vaatii, mutta enemmän on ehdottomasti parempi, Barha sanoi.
– Seuraava askel olisi yrittää selvittää kävelyn vähimmäismäärä eri alaryhmille, kuten naisille verrattuna miehiin, APOE4-geenin kantajille verrattuna ei-kantajiin.
Vuonna 2022 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että jopa niillä, joille kertyi noin 3 800 askelta päivässä millä tahansa nopeudelle, dementiariski pienentyi 25 prosenttia.
Yllättävä havainto
Tutkijat yllättyivät huomatessaan, että kävely toi suurimman hyödyn niille, joilla on APOE4-geeni, verrattuna niihin, joilla sitä ei ole. Tämän ilmiön ymmärtämiseksi tarvitaan lisää tutkimusta — mutta Barhalla on tähän mielessään yksi teoria.
– Ennen tutkimuksen alkua uskoimme, että APOE4-geenin kantajilla oli enemmän tilaa kognitiiviselle kehitykselle, koska he saattoivat jo kokea jonkinlaista kognitiivista heikentymistä, Barha sanoi.
– Heillä on siis myös enemmän mahdollisuuksia osoittaa parannusta.
On mahdollista, että itse tutkimus myös motivoi APOE4-geenin kantajia kävelemään enemmän kuin aiemmin, mikä hidasti heidän kohdallaan kognitiivisen heikentymisensä etenemistä.
– Tämä on erittäin vahva esimerkki siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikkumista, kertoo Christiane Wrann, Massachusetts General Hospital -sairaalan sydän- ja verisuonitautien tutkimuskeskuksen ja Harvard Medical School -korkeakoulun lääketieteen apulaisprofessori.
– Jokainen askel merkitsee, ja on paljon parempi tehdä liikuntaohjelmaa, josta oikeasti pitää ja jota jaksaa noudattaa.
Katso myös: Missä määrin stressi altistaa muistisairauksille?
1:16Keskustelemassa geriatrian erikoislääkäri Hanna-Maria Roitto.
Lue myös: Jo vuosikymmeniä käytössä ollut lääke voisi suojata aivoja Alzheimerilta
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: CNN