Tutkijat havaitsivat: Vähennä tämän verran kilokaloreita ruokavaliostasi – pidennät elämääsi jopa seitsemällä vuodella

Nuoruuden lähde saattaa löytyä keveämmästä ruokavaliosta.

Cell Metabolism -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan päivittäisen energiansaannin nipistäminen 15 prosentilla vähentää riskiä ennenaikaiseen kuolemaan.

Pienemmät kalorimäärät näyttävät nimittäin lykkäävän elimistön ikääntymistä, sillä kevyempi ruokavalio vaikuttaa tutkimuksen mukaan myönteisesti aineenvaihduntaan sitä hidastaen. 

Aineenvaihdunnalla on ikääntymisen myötä tapana muuttua ihmiselle vähemmän suotuisaksi. Muutokset aineenvaihdunnassa voivat aiheuttaa painonnousua, lihasmassan vähenemistä ja oksidatiivista stressiä, eli happetumisstressiä.

Hapettumisstressin aiheuttamien solu- ja DNA-muutosten on ajateltu olevan yhteydessä ihmisen elimistön vanhenemiseen. Lisäksi hapettumisstressi on yhdistetty diabetekseen, syöpiin, Alzheimerin tautiin sekä muihin ikääntymiseen liittyviin tauteihin.

Syödyn energiamäärän rajoittamisella voikin tutkimuksen mukaan hidastaa ikääntymisprosessia ja vähentää sairastumisriskiään.

Koehenkilöt eivät päässeet tavoitteeseensa

Mutta miksi juuri 15 prosenttia?

Tieteilijät päätyivät prosenttilukuun kokeessaan, jossa 34:ää eripainoista, eri sukupuolta edustavaa ja eri-ikäistä aikuista pyydettiin vähentämään 25 prosenttia syömistään kaloreista. 

Verrokkiryhmässä olevat 19 henkilöä saivat syödä miten lystäsivät.

Odotetusti koehenkilöt eivät onnistuneet vähentämään 25 prosenttia päivittäin saamastaan energiasta.

– Kahden vuoden aikana ihmiset onnistuivat rajoittamaan syömiään kaloreita 15 prosentilla, kertoo tutkimusta johtanut Leanne M. Redman.

Osallistujien paino putosi 9 kiloa vuodessa

Tulokset olivat silti merkittäviä:

Osallistujat pudottivat painoaan keskimäärin yhdeksän kiloa ensimmäisen tutkimusvuoden aikana ja onnistuivat säilyttämään saavuttamansa painon myös seuraavana vuonna.

Lisäksi kalorien syömistä rajoittanut ruokavalio auttoi käyttämään ravinnosta saatua energiaa paremmin hyödyksi sekä näytti hidastavan aineenvaihduntaa ja vähentävän näin hapettumisstressiä.

– Kalorimäärän rajoittaminen voi hidastaa perusaineenvaihduntaa. Jos ajatellaan, että aineenvaihdunnan sivutuotteet kiihdyttävät ikääntymistä, kalorien vähentäminen pitkäjänteisesti voi auttaa vähentämään riskiä kroonisiin tauteihin ja pidentää täten elämää. Näin myös ihmisillä, jotka ovat ennestään terveitä, sanoo Redman.

Jopa seitsemän lisävuotta elämään

Eläinkokeiden perusteella Redman uskoo, että 15 prosentin kalorinvähennys voisi pidentää elinajanodotetta jopa seitsemällä vuodella.

Noudattamalla tasapainoista ruokavaliota vähemmillä kilokaloreilla ihminen voi minimoida elinikää lyhentäviä tekijöitä, jotka aiheutuvat henkilön päivittäisistä valinnoista.

– Elämäntapoihin liittyviä sairauksia ovat muun muassa sydäntaudit, diabetes ja aivoinfarkti. Tutkimuksessamme huomasimme, että esimerkiksi elimistön biologisen tilan muutoksista kielivät verensokeri-, lidipi- ja insuliinitasot parantuivat niukempikalorisen ruokavalion myötä myös terveillä ihmisillä, Redman kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat