AC Milanin keskikenttäpelaaja Ruben Loftus-Cheek koki järkyttäviä seurauksia Parman maalivahdin Edoardo Corvin kanssa saattuneesta törmäyksestä.
Milanon San Sirolla sunnuntaina pelattu AC Milanin ja Parman välinen ottelu oli ehtinyt vanhentua vain muutamia minuutteja, kun peli keskeytyi pitkäksi aikaa Ruben Loftus-Cheekin ja Parma-vahti Edoardo Corvinin törmäyksen vuoksi.

Loftus-Cheek jäi pitkäksi aikaa nurmen pintaan iskun jälkeen, eikä pystynyt nousemaan ylös. Hänen suunsa täyttyi verestä, ja lopulta hänet saatiin vietyä kentältä jatkohoitoon paareilla.
Sairaalassa Loftus-Cheekin todettiin menettäneen molemmat etuhampaansa, saaneen kaksi isompaa haavaa päähänsä ja murtuman leukaansa.
Sky Italian mukaan Loftus-Cheek joutuu leikkaukseen maanantai-iltana. Uutisen mukaan vakavasta loukkaantumisesta toipuvaa englantilaista ei odoteta takaisin pelikentille vielä kuukausiin.
Hyvänä uutisena on kuitenkin kerrottu, ettei Loftus-Cheek tärskystä huolimatta saanut tilanteessa aivotärähdystä, eikä hän menettänyt tajuntaansa tilanteessa.
Milan hävisi ottelun 0–1 ja on nyt jäänyt jo kymmenen pisteen päähän sarjaa johtavasta paikalliskilpailijastaan Interistä.

