FC Hongan ja TPS:n välistä veikkausliigaottelua aikaistettiin viime viikon lopulla Länsi-Uudenmaan poliisin pyynnöstä. Sen sijaan, että lauantaina 18. heinäkuuta pelattava ottelu alkaisi kello viideltä, potkaistaan se käyntiin jo yhdeltä aamupäivällä.
– Poliisi on tapahtumaluvan myöntäjä. Poliisi esitti, että tähän aikaan pitäisi pelata, joten me siirsimme ottelua, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa perusteli MTV Urheilulle.
Länsi-Uudenmaan Poliisi halusi aikaistaa ottelua, koska Hongan ja TPS:n välinen kamppailu luokitellaan suuren riskin peliksi. Komisario Juha Laitiaisen mukaan otteluiden aikaistamisella pienennetään mahdollisten häiriöiden syntymistä kannattajien joukossa.
– Poliisin toive on, että nämä niin sanotut riskiottelut pelattaisiin joko arki-iltoina tai viikonloppuina mahdollisimman aikaisin. Se johtuu mahdollisesta ja aiemmin koetusta häiriökäyttäytymisestä, Laitiainen kertoi MTV Urheilulle.
Aiemmin koetulla häiriökäyttäytymisellä Laitiainen viittaa esimerkiksi Hongan ja TPS:n kohtaamiseen syksyltä 2017. Silloin kannattajat ryntäsivät ottelun jälkeen kentälle, kun TPS kruunattiin Espoossa Ykkösen mestariksi.
Nousujuhlat yltyivät rumiksi, minkä takia poliisi joutui ottamaan useamman ihmisen kiinni pahoinpitelyn takia. Seurojen kannattajat olivat juosseet kentälle jo kesken ottelun ja tapelleet pelin päätyttyä.
– Se oli yksi niistä tapauksista. Turkulaisten kanssa on sattunut samanlaisia tilanteita ennenkin, niin jalkapallossa kuin jääkiekossakin. Myös pääkaupunkiseudun pelit ovat näitä riskiotteluihin luokiteltavia pelejä, Laitinen jatkoi.


