Myöhäisillan juontaja Jimmy Kimmel kertoi kuolemaan viittaavan vitsin ennen lauantaista ampumavälikohtausta Valkoisessa talossa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii tv-juontaja Jimmy Kimmelille välittömiä potkuja hänen Melania Trumpista kertomansa vitsin vuoksi.
Jimmy Kimmel parodioi lauantain Valkoisen talon illallisia etukäteen ohjelmassa, joka esitettiin torstaina. Kaksi päivää myöhemmin lauantaina asemies avasi tulen illallisella Valkoisessa talossa.
Muun muassa BBC kertoo Kimmelin vitsistä, jossa hän vertaa Melania Trumpia raskaana olevaan leskeen.
– Ensimmäinen naisemme, Melania, on täällä. Katsokaa Melaniaa, hän on niin kaunis. Rouva Trump, hehkutte kuin raskaana oleva leski, Kimmel sanoi.
Uutistoimisto Reuters kertoo Donald Trumpin vaatineen maanantaina, että ABC-televisioyhtiön tulisi välittömästi erottaa Kimmel.
Melania Trump oli kirjoittanut jo aiemmin päivällä viestipalvelu X:ssä, että ”Kimmelin kaltaisilla ihmisillä ei pitäisi olla mahdollisuutta tulla koteihimme joka ilta levittämään vihaa”. Myös hän kehotti ABC:tä toimiin asian vuoksi.

