Osa Valkoisen talon illallistajista ei näyttänyt olevan moksiskaan kaoottisesta tilanteesta.
Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisilta leviää sosiaalisessa mediassa video, jossa turkkiin pukeutunut nainen poimii ainakin kaksi viinipulloa ruokapöydältä. Toisen hän sujauttaa kainaloonsa ja toista tarkastelee lähempää.
Pöytäseurueen muutkaan jäsenet eivät näytä olevan paniikissa. Yksi naisista ottaa selfieitä samaan aikaan, kun muuten ruokasalissa tunnelma on kaoottinen. Muun muassa New York Post on uutisoinut videosta.
Suuri osa vieraista piiloutui pöytien alle, kun tieto talossa olevasta ampujasta levisi. Vieraat jäivät odottamaan lisäohjeita samaan aikaan, kun presidentti Donald Trump ja muu valtiojohto evakuoitiin.
Osa vieraista näyttää kuitenkin ottaneen kaoottisen tilanteen rauhallisesti. Jo aiemmin The New York Times uutisoi miehestä, joka jatkoi rauhassa burratasalaattinsa syömistä, vaikka tilanne salissa oli kaoottinen.
Muun muassa Times of India julkaisi videon viininaisesta:
Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä.
Viinipulloja kahmivan naisen henkilöllisyys ei ole selvinnyt, eikä toistaiseksi ole myöskään virallista vahvistusta sille, että video olisi aito.
Videosta innostuneet kommentoijat pohtivat muun muassa sitä, oliko viinien kahmiminen mauton teko vai taloudellisesti järkevää ottaen huomioon illallisen korkean hinnan.

