Tragedia oli sekunneista kiinni – 3-vuotiaan nopea toiminta pelasti uima-altaaseen pudonneen pikkusiskon hukkumiselta
Siskon nopea toiminta pelasti uima-altaaseen vahingossa pudonneen taaperon hengen. Video tilanteesta voi järkyttää!
Siskon nopea toiminta pelasti taaperon hengen Chiang Maissa, Thaimaassa. Dramaattisessa tapauksessa lapsi oli hukkua pudottuaan vahingossa perheen takapihan uima-altaaseen.
Tapaus sattui helmikuussa 2022, kun Kana Kanuengnit, 3 ja hänen siskonsa Kaning, 2, olivat pihalla leikkimässä. Isä Apisit, 29, vahti lapsia, mutta käänsi selkänsä muutamiksi sekunneiksi lakaistessaan lehtiä pihasta.
Isä käänsi selkänsä – lapsi putosi altaaseen
Isän kääntyessä pois Kaning putosi uima-altaaseen. Vaikka vettä altaassa on vain hieman yli metrin verran, tilanne olisi voinut muuttua nopeasti kohtalokkaaksi.
Valvontakamera kuitenkin tallensi, miten Kana huomasi siskonsa pudonneen veteen ja alkoi nopeasti huutaa ja hakea isää avuksi. Tilanteen näet yllä olevalta videolta.
Lapsensa huudon kuultuaan Apisit sukelsi välittömästi altaaseen pelastamaan lapsensa.
– En tiennyt, mitä tehdä. En ajatellut puhelintani, en tavaroita taskussani. Heitin kaiken pois ja vain sukelsin altaaseen, Apisit kuvaa.
– En kuullut mitään. Se oli minun virheeni, olin huolimaton, mutta onneksi paikalla oli pieni sankarini, vanhin tyttäreni.
"Se on hyvä esimerkki muistuttamaan, ettei silmiään saa irrottaa lapsesta edes sekunniksi"
Lapset eivät vielä osaa uida. Vaikka Kaning oli vedessä vain hetken, hän oli isän mukaan jo hukkumassa. Isä toivoo muiden vanhempien näkevän karmean tilanteen videolta.
– Se on hyvä esimerkki muistuttamaan, ettei silmiään saa irrottaa lapsesta edes sekunniksi, jos olette veden ääressä. Haluan korostaa pienten lasten vanhemmille, että altaan ympärille tulisi laittaa aita, ja jos aitaa ei ole, aina kannattaa olla varovainen, Apisit sanoo.
Vuonna 2021 Yhdysvalloissa sattui vastaava tilanne: lapsi oli hukkua uima-altaaseen Kaliforniassa, mutta isosiskot pelastivat tämän äidin ollessa poissa paikalta.
Lähteet: KameraOne, News.com.au, The Sun
Uusimmat
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
17:54
Erikoistutkija: Silakan kalastuskielto Suomen lähivesillä olisi ylireagointia – "Ei olisi mitään järkeä pistää nurin kokonaista elinkeinoa"
-
17:51
Tuskaisia karjahduksia Ott Tänakin autossa – syynä tämä kammohyppy: "En ole varma, onko Martin kunnossa"
-
Lataa lisää