Toyota haluaa pitää ihmisen ratin takana myös tulevaisuudessa – esitteli erikoisen konseptiauton

Toyotan toisenlainen konsepti: Ihminen edelleen ohjaksissa 1:00

Autovalmistajien kilpaillessa siitä, kuka tuo markkinoille ensimmäisen täysin autonomisen auton, on japanilaisvalmistaja Toyota päättänyt valita hieman toisenlaisen lähestymistavan liikenneturvallisuuden parantamiseen.

Toyota esitteli Las Vegasin CES-kuluttajaelektroniikkamessuilla nimeä Concept-i kantavan auton. Se ei edes pyri olemaan täysin autonominen ja ihmisestä riippumaton kulkuneuvo. Toyota pitää täysin autonomisia autoja tällä hetkellä turhan vaarallisina.

Concept-i pitää kuljettajan edelleen toiminnan keskipisteessä, mutta pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta todella pitkälle viedyillä tekoälyratkaisuilla. Se muun muassa tarkkailee kuljettajan tunnetilaa ja ajosuorituksia.

– Yksikään autovalmistaja tai teknologiayritys ei ole lähelläkään korkeimman eli tason viisi autonomisen auton valmistamista, kertoi Toyotan tutkimusinstituutin toimitusjohtaja Gill Pratt.

Pratt kertoi Toyotan keskittyvän toistaiseksi kakkostason autonomisiin autoihin, joissa tietokoneella on vain vähän vastuuta ohjaamisesta, jarruttamisesta ja kiihdyttämisestä. Ihminen on kuitenkin edelleen auton ohjaksissa.

***

Vapise Tesla – tässä tulee Faraday Future FF 91 2:12

Lue myös:

    Uusimmat