Suomen politiikassa on viime viikot eletty täysin käsittämättömiä aikoja. Kevään vaalien perusteella kasattu hallitus on toiminut tavalla, jota ei ole vuosikymmeniin nähty, kirjoittaa 90-luvulta saakka journalistina työskennellyt Kari Pyrhönen.
Hallituksesta jo eronneen Vilhelm Junnilan natsiflirttailut sekä ministerinä yhä toimivan Riikka Purran sysimusta ihmiskäsitys (jota hän yritti vuorokaudessa pestä pois) ovat heittäneet poikkeuksellisen ikävän varjon Suomen päälle.
Lue myös: Suomella ei ole enää varaa Junnilan ja "riikka" -nimimerkin kaltaiseen kohuun – "Yrittäkää elää kuusi kuukautta nuhteetonta elämää"
Ilmapiirin muutos on ollut häkellyttävän nopea. Moni kysyy surullisena ja kauhuissaan, mitä helvettiä Suomessa tapahtuu!
Olen seurannut politiikkaa 1970-luvun lopulta, lähes rippikouluikäisestä. Mitään vastaavaa en ole nähnyt enkä kokenut. Poikkeuslaki vuonna 1973 lienee surkeinta tätä ennen. Itse en vielä osannut liikuttua siitä, että kansalta vietiin äänioikeus, kun matelevat poliitikot hyväksyivät Kekkosen valinnan presidentiksi ilman vaaleja.
Luit oikein: ei vaaleja! Urkki ei jaksanut kampanjoida.
Tänään tulee ikävä Matti Vanhasen morsianta ja uuniperunoita. Anneli Jäätteenmäen Irak-skandaali ratkottiin kuten pitikin, pääministerin piti vaihtua. Samoin lähti pääministeri Postin omistajaohjauksen kriisissä. bileet ja aamiaislaskut ovat iltasatua nykyisen sotkun keskellä.