Keskustelu sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksista äityi kovan luokan riidaksi maanantain A-Studiossa.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kävivät poikkeuksellisen kovasanaisen keskustelun sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksista maanantai-iltana Ylen A-Studiossa. Kumpikin syytti toista vuorotellen valehtelusta.
Virran mukaan nykyisen hallituksen arvovalinta on kerta toisensa jälkeen leikata köyhimmiltä ja sairaimmilta. Rydmanin mukaan oli tehtävä valinta: Joko nostaa terveydenhuolloin asiakasmaksuja tai leikata palveluista.
– Maksujen korottaminen on vähemmän ikävä toimi, ministeri Rydman sanoi Ylellä ja muistutti, että korotukset kohdistettiin ennen kaikkea heihin, joilla jo on maksuvalmiutta.
Lue myös:
Terveyskeskusmaksut nousevat: "Varmasti näkyy kansalaisten kukkarossa"
Virran mukaan terveyskeskusmaksuihin ei olisi tarvinnut koskea, jos hallitus ei olisi tehnyt lähes miljardin alennusta yhteisöveroon. Rydmanin mukaan tämä oli välttämätöntä, jotta leikkausten lisäksi tehtäisiin myös kasvua tukevia toimia.
Järjestöjen järjestöjä vai elintärkeää ennaltaehkäisevää työtä?
Asiakasmaksujakin suurempaa kritiikkiä Virta esitti eri sote-järjestöjen tukien leikkauksiin. Virran mukaan nyt leikataan muun muassa ennaltaehkäisevästä työstä, joka voi pahentaa Suomen hyvinvointivelkaa entisestään terveyspalvelujen kuormittuessa.

