Hallitukselle raippaa vappupuheissa: "Petterin ja Riikan korkea aika riisua vappunaamarit"
Puheenjohtajat pitivät vappupäivänä perinteiseen tapaan vappupuheita. Vasemmalta ylhäältä myötäpäivään: Antti Lindtman (sd.), Sofia Virta (vihr.), Antti Kaikkonen (kesk.) ja Minja Koskela (vas.).
Niin oppositiojohtajat kuin hallituspuolueidenkin edustajat ovat pitäneet vappupuheita eri puolilla Suomea.
Eduskuntapuolueiden johtohahmot ja kansanedustajat ovat pitäneet tuttuun tapaan poliittisia puheita vappupäivänä. Tämä artikkeli on koonti vappupuheista.
SDP:n Lindtman: Suomi ei tarvitse enää yhtään hukattua vuotta
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman hahmotteli Turussa pitämässään vappupuheessa reilumpaa suuntaa Suomelle.
– Suomi tarvitsee taas tasapainon työmarkkinoille. Suomi tarvitsee työntekijöiden oikeuksien kunnianpalautuksen, Lindtman painotti.
Keinoja olisivat tiukka puuttuminen työmarkkinarikollisuuteen, ay-jäsenmaksun verovähennyksen palauttaminen järjestäytyneiden työmarkkinoiden roolin vahvistamiseksi vakaan talouden perustana sekä uuden aikuiskoulutustuen luominen vastaamaan työelämän murrokseen.
– Järjestäytyneet työmarkkinat ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakivi. Ne tuovat vakautta, ja vakaus tuo kasvua, Lindtman linjasi.
Koko oppositio jätti vappuaattona eduskunnalle välikysymyksen hallituksen talouspolitiikasta.
– Suomi ei tarvitse enää yhtään hukattua vuotta lisää, SDP:n puheenjohtaja painotti puheessaan ja esitteli puolueen uutta poliittista ohjelmaa, jossa tavoitteena on muun muassa palauttaa luottamus yhteiskuntaan.
Lindtman totesi Sofia-tyttärensä täyttävän 18 vuotta vuonna 2035.
– Ja minä haluan, että silloin Suomi on maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio.
Lindman uskoo tämän toteutumiseen.
– Se toteutuu, koska suomalaiset tekevät ensi vuoden vaaleissa oikean valinnan. He valitsevat tulevaisuuden. He valitsevat toivon. He valitsevat työn arvon.
Poliisilla rauhallinen vappu ympäri Suomea – Oulussa ajettiin liikennevalotolppa auton alla, Ruskolla piiritystilanne
Vihreiden Virta ehdottaa köyhyysjarrua
Suomessa voitaisiin säätää köyhyysjarru, joka estäisi leikkaamasta samoilta ihmisiltä yhä uudelleen, sanoi vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vappupuheessaan.
Kotitalouskohtainen leikkauskatto varmistaisi Virran mukaan sen, etteivät leikkaukset kasaudu kohtuuttomasti.
Virran mukaan kokoomuksen pääministerin Petteri Orpon (kok.) hallituskauden aikana monet leikkaukset ovat osuneet samoihin kotitalouksiin ilman, että yhteisvaikutuksia on arvioitu kunnolla.
Hallituskausi on osoittanut, että pelkkä poliittinen lupaus oikeudenmukaisuudesta ei riitä, Virta sanoi.
Keskustan Kaikkonen: Datakeskusbuumi ei saa johtaa sähkön hinnan karkaamiseen
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen tarttui vappupuheessaan datakeskuksiin.
Kaikkonen sanoi, että työ- ja elinkeinoministeriöllä pitäisi olla ajantasainen kokonaiskuva siitä, kuinka paljon datakeskuksia Suomeen on tulossa. Lisäksi olisi tiedettävä, mitä datakeskusten rakentaminen tarkoittaa esimerkiksi sähkön hinnalle ja saatavuudelle sekä huoltovarmuudelle.
Kaikkonen sanoo, että ei ole kuitenkaan kieltämässä datakeskusten rakentamista. Hänen mukaansa niitä mahtuu Suomeen monta.
Kaikkosen mukaan kiinnostus on myönteinen asia, mutta datakeskuskehitystä on pystyttävä ohjaamaan hallitummin.
– On hienoa, että Suomi kiinnostaa. Meillä on vakaa yhteiskunta, vahvaa osaamista ja ilmasto, joka sopii tähän toimintaan erinomaisesti, Kaikkonen sanoi Hyvinkäällä, Keravalla ja Helsingissä pitämässään vappupuheessa.
– Suomen pitää tavoitella enemmän. Suomesta on tehtävä tekoälyn ja digitaalisten palveluiden kärkimaa, ei pelkkä datakeskusreservaatti.
Kaikkosen mukaan investointien on tuotava Suomeen korkeamman jalostusasteen työtä, osaamista ja palveluita. Datakeskusinvestointien pitää jättää maahan muutakin kuin sähkölasku. Lisäksi tarvitaan muitakin investointeja.
– Suomen kohtuullinen sähkön hinta on merkittävä kilpailuetu teollisuudelle ja tärkeä asia kotitalouksille. Tästä tasapainosta on pidettävä kiinni, Kaikkonen toteaa.
– Nyt suunnitteilla olevien datakeskusten sähkönkulutus voi vastata usean ydinvoimalan tuotantoa. Jos kokonaisuutta ei hallita, sähköstä voi tulla pulaa ja hinta nousee kaikille. Datakeskusbuumi ei saa johtaa sähkön hinnan karkaamiseen.
Kaikkonen ei vastusta datakeskusten rakentamista, mutta hänen mukaansa tilanne uhkaa ylikuumentua.
– Kyllä niitä Suomeen mahtuu aika montakin, keskustan puheenjohtaja sanoo.
– Tällä hetkellä tilanne ei näytä olevan kenenkään hallussa. Siksi tarvitaan koordinaatiota.
Investoinneille voi ja pitää tulevaisuudessa Kaikkosen mukaan asettaa myös ehtoja.
– Jos Suomi tarjoaa investoinneille etuja, vastineeksi on voitava edellyttää hukkalämmön hyödyntämistä, energiatehokkuutta, kulutusjoustoa ja sitä, että toiminta tuo Suomeen osaamista, työpaikkoja ja palveluita. Ei pelkästään palvelinkapasiteettia.
Vasemmistoliiton Koskela: Valtion kassa jää puliveivauksesta miinukselle
Työväen vappujuhlassa Helsingissä vappupäivänä puhunut vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela arvosteli kovasanaisesti Petteri Orpon hallitusta, joka on Koskelan mukaan epäonnistunut kaikissa keskeisissä lupauksissaan.
Yhteisöveron alennus on Koskelan mukaan härskein esimerkki siitä, että oikeistohallitus on jakanut rikkaille ja suuryrityksille avokätisesti veroaleja.
– Hallitus perustelee lahjaansa suuryrityksille dynaamisilla vaikutuksilla, mutta Petterin ja Riikan olisi nyt korkea aika riisua vappunaamarit ja myöntää, että valtion kassa jää heidän puliveivauksestaan pelkästään miinukselle, Koskela arvosteli.
– Oikeistohallitus olisi voinut valita siirtää yksityisille terveysjäteille jyvitetyt sadat miljoonat eurot hyvinvointialueille. Hallitus kuitenkin valitsi leikata sairailta, lapsilta ja vanhuksilta.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan paikalta keväältä väistynyt Jyri Häkämies nosti esille arkipyhistä eli helatorstaista ja loppiaisesta luopumisen. Minja Koskela teki työväen juhlan kunniaksi vastaehdotuksen Häkämiehelle: vähentämisen sijaan arkipyhiä pitäisi lisätä.
– Häkämiehen mukaan keskustelu arkipyhistä on "edelleen ajankohtainen", mikä alleviivaa lähinnä sitä, että oikeistolle työntekijöiden etujen heikentäminen on aina ajankohtaista, Koskela sanoi.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan puheenjohtajan mukaan kokoomus on pettänyt naiset ja perussuomalaiset on pettänyt "duunarit".
– Orpo ja Riikka Purra (perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri) ovat perustelleet valtion huonolla taloustilanteella sellaisia päätöksiä, jotka tulevat myöhemmin maksettavaksi korkojen kanssa, Koskela ennustaa.
– Kun ihmisten hyvinvoinnista leikataan, eriarvoisuutta lisätään ja lapsia pudotetaan köyhyyteen, maksetaan tulevaisuudessa kovaa hintaa sekä inhimillisesti että euroissa.
Perussuomalaisten Grönroos: Työmiehen, työnaisen, opiskelijan ja opetuksen tilanne ei ole kadehdittava
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos piti vappupuheen puoleen vapputilaisuudessa Helsingissä.
– Vappu on erityisesti työläisten ja opiskelijoiden juhla. Suomalaisen työmiehen ja työnaisen tai suomalaisen opiskelijan ja suomalaisen opetuksen tilanne ei kuitenkaan ole kadehdittava, Grönroos puhui.
– Suomen työmarkkinoiden ongelmista kertoo myös se valitettava tosiasia, että Suomessa on Euroopan pahin työttömyys, joka johtuu talouden ongelmien lisäksi isolta osin ulkomaalaisten korkeasta työttömyysasteesta, mutta myös siitä, että kehitysmaista tuleva halpatyövoima syrjäyttää suomalaisia työntekijöitä.
Perussuomalaisille tuttujen teemojen ympärillä pyörinyt puhe kääntyi lopussa kohti tulevaisuutta.
– Haluan toivottaa teille hyvää vappua ja voimia tulevaan vaalikamppailuun, jossa ratkaistaan Suomen tulevaisuus.
KD:n Essayah: Oppositio ei ole esittänyt vaihtoehtoja
Opposition sisäisesti ristiriitaista kritiikkiä on vaikea ottaa vakavasti, sanoi maa- ja metsätalousministeri, kristillisdemokraattien Sari Essayah vappupuheessaan.
Essayahin mukaan oppositio ei ole esittänyt vaihtoehtoja talouden vahvistamiselle ja työllisyyden lisäämiselle.
Ministerin mukaan huhtikuun kehysriihen päätöksillä kannetaan huolta Suomen taloudesta.
Essayah nosti esille muun muassa yrittäjien eläkejärjestelmän uudistamisen, jolla hänen mukaansa vahvistetaan yrittäjyyden edellytyksiä. Uudistuksen arvioidaan kasvattavan valtion menoja noin 80 miljoonalla eurolla.
Liike Nytin Harkimo: Poliittisten päättäjien pitää kantaa vastuunsa
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo totesi vappupuheessaan, että Suomessa eletään voimakasta vastakkainasettelun aikaa.
– Huolenaiheita riittää niin kotimaassa kuin maailmalla ja tilanne on menossa huonompaan suuntaan. Vastuuta pitäisi kantaa heidän, joille vastuuta on annettu. Tämä koskee erityisesti sekä poliittisia päättäjiä että yritysten johtoa, Harkimo totesi.
Harkimo totesi puheessaan yhteiskunnallisen ilmapiirin kääntyneen suuntaan, jossa liian helposti syyllistetään tavallisia suomalaisia.
– Poliittisten päättäjien pitää kantaa vastuunsa myös politiikan uskottavuudesta. Jatkuva syyttely ja suunsoitto ärsyttää ja masentaa, totesi Harkimo.
– Eduskunnassa ja sen liepeillä käyty keskustelu ei tippaakaan vahvista kansalaisten luottamusta siihen, että kansanedustajat ja puolueet pystyvät yhteistyöhön, jolla maamme ongelmat ratkaistaan.
Harkimo sanoi, että Suomella on ongelmia riittävästi ja nyt tarvitaan tekijöitä sekä ratkaisuja.
– Kovin vähän olemme kuulleet konkreettisia ehdotuksia Suomen julkisen talouden korjaamiseen. On hyvin erikoista, että pitkän tähtäimen suunnitelma tuntuu puuttuvan kokonaan, hän totesi.
– Kuka tämän sotkun siivoaa? Minä takaan, että me siivoamme, kun pääsemme valtaan.
Visa Högmander työskentelee MTV Uutisissa toimittajana ja tuottajana.
Hän tekee uutisia laajalti kotimaan aiheista, isoimpina kiinnostuksen kohteinaan ovat musiikkiin, elokuviin ja muihin kulttuuriaiheisiin liittyvät uutiset.