Toimittaja Jonna Kumpula tutustui Putous-lavastajan työhön Sari-Maria Saaristolan johdolla.
Huomenta Suomi piipahti tällä viikolla Putous-studiolla tutustumassa ohjelman lavastustiimin työhön.
Putous-lavastaja Sari-Maria Saaristola kertoi, että ohjelmaa varten tehtyjä lavasteita pyritään mahdollisuuksien mukaan käyttämään kauden aikana useampaan otteeseen. Lavastekäyttöön tulevia esineitä ja huonekaluja on Saaristolan mukaan haalittu kirpputoreilta.
– Suurin osa on käytettyä tavaraa. Se on ihan tietoinen valinta, hän kertoi.
Saaristolan mukaan kussakin lähetyksessä nähtävät lavasteet valmistuvat samaisen lähetysviikon aikana.
– Kaikki tapahtuu tiistaista lauantaihin.
Putouksen lavastustiimissä työskentelee neljä henkilöä. Ovatko ohjelman näyttelijät osallistuneet lavasteiden tekemiseen tällä kaudella?
– Eivät luojan kiitos ole vielä osallistuneet, Saaristola huokaisi.

