TikTok joutui syrjintäkohun keskelle – rajoitti kehitysvammaisten videoiden näkyvyyttä: "Lähestymistapa oli väärä"
TikTok ohjeisti moderaattoreitaan rajoittamaan kehitysvammaisiksi luokittelemiensa ihmisten videoiden näkyvyyttä, kertoo muun muassa BBC.
Lasten ja nuorten suosiossa oleva TikTok-videosovellus piilotti kehitysvammaisten ihmisten videoita, kertoo saksalainen digioikeuksiin keskittyvä Netzpolitik-sivusto. Samoin toimittiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ja ylipainoisten käyttäjien kohdalla.
Asia käy ilmi vuodetuista dokumenteista, jotka Netzpolitik-sivusto sai käsiinsä. Niissä käsiteltiin TikTokin moderointiohjeistuksia. Lisäksi Netzpolitik kertoi puhuneensa luotettavan lähteen kanssa asiasta.
Ohjeistettiin rajoittamaan näkyvyyttä
Julkaisualustan moderaattoreita ohjeistettiin merkitsemään kehitysvammaisten videot ja rajoittamaan niiden näkyvyyttä. Tällä tarkoitettiin esimerkiksi ihmisiä, joilla on Downin syndrooma tai jotka ovat autisteja. Samaan kategoriaan laskettiin myös lihavat sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt. ”Erityiskäyttäjien” videoiden nähtiin asettavan julkaisija sen uhan alle, että häntä voitaisiin alkaa kiusata "perustuen käyttäjän fyysiseen tai henkiseen tilaan”. Niinpä näkyvyyttä rajoitettiin, riippumatta siitä, millaista sisältö oli.
Netzpolitikin haastatteleman lähteen mukaan moderaattoreita ohjeistettiin rajoittamaan kyseiseen ryhmään kuuluneen henkilön videon näkyvyys siihen maahan, jossa se oli ladattu palveluun. Lisäksi jos videon tekijän katsottiin olevan ”erityisen haavoittuva”, moderaattoreita määrättiin estämään klippien näkyminen sovelluksen etusivulla sen jälkeen, kun klippi oli saanut yli 6 000 näyttökertaa.
Herätti paheksuntaa
Kun asia oli tullut ilmi, TiKTok sai osakseen paheksuntaa. Muun muassa Disability Visibility Project -ohjelman perustaja Alice Wong tviittasi:
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
– TikTok, tämän päivän sosiaalisen median sensaatio, on ilmeisesti estänyt käyttäjiä, joilla on fyysisiä kehitysvammoja. Kyseessä oli virheellinen yritys suojata nämä ihmiset kiusaamiselta. Painotan sanaa ”virheellinen”, hän kirjoitti.
Isobritannialaisen kehitysvammaisten hyväntekeväisyysjärjestö Scopen edustaja kertoi BBC-sivustolle pitävänsä TikTokin strategiaa ”kummallisena”.
"Lähestymistapa oli väärä"
TikTokin edustaja kertoo BBC:lle, että yhtiö valitsi väärän toimintatavan. Säännöillä yritettiin suojella haavoittuvassa tilassa olevia käyttäjiä kiusaamiselta.
TikTok kertoi BBC:lle, että kyseessä oli väliaikainen käytäntö, jota on nyt korjattu. Fox Newsille lähettämässään sähköpostissa yritys kertoo, että toimeen oli ryhdytty, koska sovelluksessa esiintyy yhä enemmän kiusaamista.
– Tämän ei koskaan ollut tarkoitus olla pitkäaikainen ratkaisu vaan keino yrittää selvitä ongelmallisen trendin kanssa. Hyvistä aikomuksistamme huolimatta on selvää, että lähestymistapa oli väärä, ja olemmekin sittemmin hylänneet toimintatavan suosiaksemme parempia tapoja ehkäistä kiusaamista ja suojella käyttäjiä, BBC:lle kerrottiin.
Lähteet: Bbc.com, Foxnews.com
Uusimmat
-
13:17
Pekka Pouta: Luvassa jännä viikko – vettä saavin täydeltä ja sitten täyskäännös
-
12:51
Joel Pohjanpalolta herkullista HJK-vihjailua: "Olen 'Ägälle' joskus luvannut"
-
12:29
Hauiskäännössä uusi Suomen ennätys – Päiviltä, 52, riuska suoritus: "Ojentaja ja hauis ovat kyllä kohdillaan"
-
12:26
Hallituksen ajamalle työelämäuudistukselle kovaa kritiikkiä: "Erittäin ongelmallinen"
-
12:20
6-vuotiaan kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui naapurin pihalla – poliisilta uutta tietoa
-
12:10
Oliver Kapanen tulikuumassa tilanteessa NHL:ssä – seurapomoisää hiillostetaan
-
12:07
"Oma ehdoton suosikki" – tämä kuntolaite sopii koko kehon treenaamiseen
-
12:00
Salkkarit-hahmolle järjestetään yllätys: "Apua!"
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen "viimeinen minuutti" kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
Lataa lisää