Some vie jopa kahdeksan tuntia joka päivä – jo kolmasosa nuorista Suomessa kokee olevansa riippuvainen

Some vie jopa kahdeksan tuntia joka päivä 0:20
Some vie jopa kahdeksan tuntia joka päivä

Sosiaalinen media syö nuorten aikaa tuntikausia joka päivä, paljastaa uusi suomalaiskysely. Osa selaa somea puhelimella päivässä käsittämättömän kahdeksan tunnin ajan.

Reilu kolmannes 18–23-vuotiasta nuorista aikuisista kertoo olevansa riippuvaisia tai erittäin riippuvaisia sosiaalisesta mediasta. Tämä käy ilmi Viestintäliigan toteuttamasta Some ja nuoret 2019 -kyselystä, johon vastasi kesällä 2019 yli tuhat 13–23-vuotiasta nuorta.

Kyselyssä kartoitettiin nuorten sosiaalisen median käyttöä ja siihen liittyviä ajatuksia. Lisäksi selvitettiin asenteita ja kokemuksia liittyen some- ja vaikuttajamarkkinointiin sekä yritysten ja organisaatioiden toimintaan sosiaalisessa mediassa.

Kyselyssä nuoret saivat arvioida riippuvuuttaan asteikolla 1–5. Naiset antoivat miehiä useammin itselleen arvosanoja 4 tai 5, eli riippuvainen tai erittäin riippuvainen.

– Naiset arvioivat miehiä enemmän käyttävänsä sosiaalista mediaa yleisesti liikaa. Kuitenkin myös miehistä iso osa piti itseään riippuvaisena sosiaalisesta mediasta, Viestintäliigan toimitusjohtaja Iiro Junnila kertoo tuloksista.

Suosituimpia Instagram, YouTube ja Snapchat

Suosituimpia sosiaalisen median kanavia nuorten keskuudessa olivat:

  • Snapchat
  • Instagram
  • YouTube

Facebookia käytti 73 prosenttia vastaajista ja Twitteriä 37 prosenttia. Myös kuvienjakopalvelu Pinterestille löytyi kohtuullinen käyttäjäjoukko, sillä 27 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä sitä.

Nuoria pyydettiin myös valitsemaan heille tärkein sosiaalisen median kanava. Instagram ja Snapchat saivat yhtä paljon kannatusta, mutta Snapchat oli hieman suositumpi nuoremmilla ikäryhmillä ja Instagramin suosio kasvoi vanhemmissa ikäryhmissä.

Somessa jopa 8 tuntia päivässä

Nuorilta kysyttiin myös, millä laitteella he käyttävät sosiaalista mediaa, ja älypuhelin peittosi selvästi muut välineet. Miltei kaksi kolmasosaa nuorista kertoi viettävänsä somessa päivittäin neljä tuntia tai enemmän.

– Joillakin somessa kuluu pitkä pätkä päivästä. Hieman vajaat kymmenen prosenttia nuorista nimittäin ilmoitti käyttävänsä somea puhelimella päivässä kahdeksan tuntia tai jopa enemmän, Junnila kertoo.

Vain puolet tiesi, mitä "vaikuttajamarkkinointi" tarkoittaa

Kyselyn mukaan vain noin puolet alle 18-vuotiaista tietää, mitä vaikuttajamarkkinointi tarkoittaa. Lisäksi puolet vastaajista kokee kaupallisessa yhteistyössä tehdyt sisällöt epäaidoiksi.

Medialukutaidon käsite on nuorilla paremmin hallussa, sillä enemmistö kyselyyn vastanneista nuorista tiesi, mitä medialukutaito ja mediakasvatus tarkoittavat. Erityisesti alaikäiset vastaajat kertoivat myös saaneensa aiheesta opetusta oppilaitoksissa.

Lähde: Viestintäliiga Oy 

Lue myös:

    Uusimmat