THL:n Salminen MTV Uutisille: Joulua ei ole peruttu ja pukkikin saa tulla – kunhan maalaisjärki pysyy mukana: "Täytyyhän meidän pystyä eri pyhiä juhlistamaan"

THL:n Salminen MTV Uutisille: Joulua ei ole peruttu ja pukkikin saa tulla – kunhan maalaisjärki pysyy mukana 3:13

THL:n Mika Salmisen mukaan joulu ei ole tänä vuonna peruttu, vaan suomalaiset saavat viettää joulua perheen kesken, myös isovanhempien kanssa – kunhan maalaisjärki pysyy mukana. 

– Todellakaan joulua ei pidä perua ja täytyyhän meidän pystyä eri pyhiä juhlistamaan, ilman muuta. Turvallisesti, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen toteaa. 

Saako joulupukki tulla jouluna kylään? Kuuntele THL:n Mika Salmisen vastaus yllä olevalta videolta!

Salmisen mukaan Helsingin Sanomat oli hieman jyrkästi otsikoitu, sillä hän ei ole halunnut kieltää suomalaisten joulunviettoa perheen kesken.

– Ei sillä oikeistaan muuta tarkoitettu kuin että ison joukon kokoon kutsumista – erityisesti siinä tilanteessa, jos (korona)tilanne Suomessa muuttuisi vielä huonommaksi – voisi olla asia, jota kannattaa harkita kaksi kertaa. 

– Ei tässä ole todellakaan viranomaisten tarvetta käskeä, miten heidän täytyy käyttäytyä jouluna, lähinnä neuvoa. 

Isovanhemmat mukaan joulunviettoon – turvallisesti

Hänen mukaansa koko sukua ei kuitenkaan kannata ympäri Suomea kutsua koolle. 

– Jos kutsutaan ihmisiä eri puolilta Suomea, se voi olla isompi riski kuin se, että pidättäydytään ihmisissä, joita nähdään useammin, Salminen sanoo.

Jos jouluperinteisiin on kuulunut jouluruokailu perheen ja isovanhempien kesken, se on Salmisen mukaan tänäkin vuonna sallittua – kunhan joulua vietetään kaikissa perheissä turvallisesti.

– Tarkoitushan ei ole se, että ikäihmiset pitäisi eristää tässäkään hetkessä vaan pohtia, miten riskejä voi vähentää.

– Jos isovanhempia tapaa muutenkin, silloin ei tietenkään ole järkevää, että heidät jätettäisiin pois joulunvietosta, Salminen korostaa. 

Mitään absoluuttista nyrkkisääntöä sille, kuinka moni voi kokoontua yhdessä joulunviettoon, on Salmisen mukaan mahdotonta antaa. 

Tilanne voi muuttua nopeastikin

Yli kymmenen hengen ryhmässä koronaviruksen leviämisen riski hänen mukaansa kasvaa. 

– Tärkeintä on miettiä sitä, että etäisyyttä voidaan pitää joulupöydässä, jos koolla on enemmän ihmisiä.

Salminen korostaakin kunkin perheen vastuuta turvallisesta joulun järjestämisestä. 

Hänen mukaansa on kuitenkin todennäköistä, että tilanne Suomessa voi muuttua nopeastikin. 

– Emme voi välttää sitä, että riski on Suomessakin sillä tavalla, että meillä on joulun aikana tautia maassa enemmän kuin tällä hetkellä.

Saako joulupukki tulla?

Varsinkin moni lapsiperhe pohtii, onko joulu peruttu joulupukin osalta. Salminen ei näyttäisi joulupukin vierailulle suoralta kädeltä punaista korttia, vaan kehottaa miettimään asiaa tilanteen mukaan. 

Ensinnäkin hänen mukaansa on tärkeä katsoa, millainen koronatilanne Suomessa on seitsemän viikon kuluttua. 

Hänen mukaansa alueelliset eroavaisuudet voivat olla suuret. Niillä alueilla, joissa koronavirustilanne on huono, ainakaan kiertävään pukkiin ei kannata turvautua. 

– Kannattaisi joulupukki rekrytoida lähempää, Salminen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat