Therese Johaug herkistyi, kun ex-maajoukkuetoveri tuli kaapista järkyttävän joukkoampumisen jälkeen – "Kaikki kunnia hänelle"

Maastohiihdon olympiavoittaja Astrid Uhrenholdt Jacobsen kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan aiemmin tänä kesänä. Nyt entiset maajoukkuetoverit, mukaan lukien Therese Johaug ovat ylistäneet Jacobsenia.

Jacobsen julkaisi Instagramissa tekstin pian Oslon Pride-tapahtumassa sattuneen joukkoampumisen jälkeen. Olympiakullan lisäksi kahdeksan MM-mitalia voittanut norjalainen totesi päivityksessään, että hänkin voisi olla tällaisen järjettömyyden kohteena, koska rakastaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä.

Jacobsenin kanssa Seefeldin MM-viestissä hopeaa vuonna 2019 voittaneet Johaug, Heidi Weng ja Ingvild Flugstad Östberg kertoivat VG:lle, että Jacobsen on ollut vahva.

– Olen todella vaikuttunut, että hän sanoo asiat julkisesti ja teki kuten teki. Se on tunteikasta ja herkkää. Kaikki kunnia hänelle siitä, että uskalsi olla avoin ja jakaa asian koko Norjan kanssa, Johaug totesi.

– Se tullaan huomaamaan. Sinusta puhutaan illallispöydässä tai kahvikupposen äärellä. Asian paljastaminen voi olla raskaampaa ja vaikeampaa, kun olet kuuluisa henkilö. Hän on roolimalli. Näinä aikoina on tärkeää, että voi myös jakaa. Jos näin ei ole, yksinäisyys vie sinut, Johaug jatkoi.

Östberg oli samoilla linjoilla Johaugin kanssa.

– Voin sanoa, että se oli hänelle todella raskasta. Se on outoa, että olemme sellaisessa tilanteessa, jossa asian kanssa pitää tulla ulos julkisesti, Östberg totesi.

– Oslon tapahtumien jälkeen se tuntuu entistäkin raskaammalta siinä tilanteessa olevien ihmisten kohdalla. Tiedän kuitenkin, että se ei ole oikeudenmukaista hänelle. Se on ollut raskasta ja sitä pitää kunnioittaa. Toivon, että siitä seuraa hänelle jotain hyvää, Östberg jatkoi.

Koko kolmikko oli keskustellut Jacobsenin kanssa aiheesta pitkään ennen sosiaalisen median julkaisua.

– Se oli mielestäni todella ihanaa, avointa ja rehellistä. Se oli mielestäni tärkeää, ja hän on todella hyvä roolimalla, Weng päätti.

Alla Astrid Uhrenholdt Jacobsenin julkaisu.

Lue myös:

    Uusimmat