Elätkö niin kutsutussa zombie-avioliitossa eli suhteessa, joka on olemassa, mutta kuollut? Nämä merkit paljastavat.
Vietätte runsaasti aikaa perheen kanssa ja kaveripariskuntien kesken, mutta milloin teitte jotain hauskaa ihan vain kahdestaan?
Pitkään jatkuneesta liitosta tulee helposti niin sanottu zombie-liitto, joka on kuin elävä kuollut – olemassa, mutta ei kuitenkaan. Jos huomaat eläväsi zombie-liitossa, on korkea aika tehdä jotain, jotta suhteeseenne tulee läheisyyttä uudestaan.
Voisiko vaikkapa yhteinen elokuvailta tai muu irtiotto arjesta tehdä terää?
Nämä merkit paljastavat että avio-onnesi on hiipumassa – kuinka moneen vastaat myöntävästi?
1. Vietätte runsaasti aikaa perheenä ja muiden pariskuntien kesken, mutta teette harvoin mitään yhdessä.
2. Silloin kun seksiä on, se on toiminnallista ja nopeaa, eikä erityisen nautinnollista. Suoritatte petipuuhia.
3. Sinusta tuntuu, että välillänne on riitaa, josta ei puhuta, mutta joka on silti käynnissä – vaikka se ei ole varsinaisesti alkanut koskaan.
4. Toisinaan toivot, ettei puolisosi tulisi vielä kotiin.
5. Puolisosi on tehnyt jotain, mitä et voi antaa anteeksi.
6. Koko ajan on enemmän ja enemmän sellaisia asioita, joista ette ole yhtä mieltä – ja varot niistä keskustelemista.
