Teininä Chelsea alkoi juoda ja käyttää huumeita päivittäin – lopulta esimiehenä toiminut nainen havahtui: "Soitin äidilleni ja pyysin apua"

Kolmekymppinen kahden lapsen äiti toimii nyt fitnessvalmentajana.

32-vuotias yhdysvaltalainen Chelsea Defina kertoo Daily Mail -sivuston haastattelussa päässeensä eroon päihderiippuvuudestaan ja elävänsä nyt terveellistä elämää. Elämäntaparemonttiin kuului myös se, että hän laihdutti 24 kiloa.

Ongelmat alkoivat teini-iässä

Chelsea oli alkanut juoda ja käyttää huumeita, koska hänen sisällään tuntui olevan tyhjiö, jonka hän halusi täyttää. Hänestä tuntui, että hän ei kuulunut mihinkään ja että hän ei sopinut joukkoon. Hänen vanhemmillaan ei ollut ollut ongelmia alkoholin kanssa, mutta isoisä oli ollut alkoholisti.

Teininä Chelsea alkoi polttaa kannabista päivittäin. Alkoholia upposi 3–4 kertaa viikossa. 22-vuotiaana hän joi joka päivä ja vuotta myöhemmin kokaiinia alkoi mennä päivittäin.

Päivittäinen elämä täytti päihteistä

Päivittäin alkoi mennä vodkaa ja olutta, joskus viiniä. Chelsea kertoo käyttäneensä monenlaisia huumausaineita, kuten marihuanaa ja kokaiinia. Pahimpina hetkinä kahden lapsen äiti Chelsea käytti kokaiinia päivittäin ja joi niin paljon, että sammui. 

Chelsea oli myös kohdellut läheisiään kaltoin. Hän petti kumppaneitaan ja välit omaan perheeseen olivat etäiset. Ihmissuhteet kärsivät.

Chelsea oli yrittänyt lopettaa, mutta ei onnistunut. 27-vuotiaana hän meni vieroitukseen huumeongelmansa takia.

Chelsea kokee olleensa toimintakykyinen addikti. Hän pystyi toimimaan esimiehenä töissä huolimatta siitä, että joi jatkuvasti. Jossain vaiheessa hän ei kuitenkaan enää selviytynyt töistään. Uni ei enää tullut silmään öisin.

– Lopulta soitin äidilleni ja pyysin apua. 

Äiti auttoi Chelseata pääsemään vieroitukseen. Hän muutti Connecticutista Floridaan ja onnistui olemaan selvänä noin viisi kuukautta.

Vuonna 2017 Chelsean kumppani Jude, jolla oli myös huumeongelma, ratkesi jälleen. Se sai Chelsean tuntemaan olonsa epätoivoiseksi. 

Mielialaa ei yhtään kohentanut se, että epäterveellisen ruokavalion myötä hän oli lihonut ja se inhotti häntä.

– Minulla oli 27 kiloa ylimääräistä ja vihasin peilikuvaani. 

Pari vuotta sitten eroon liikakiloista

Kesäkuussa 2018 Chelsea päätti panostaa kuntoonsa. Hän ryhtyi noudattamaan terveellistä ruokavaliota ja kouluttautui netissä toimivaksi terveys- ja fitnessvalmentajaksi. Hän laihtui vaatekoosta 14 kokoon kahdeksan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Chelsea on ollut raittiina viisi vuotta. Tällä hetkellä hän treenaa kuudesti viikossa ja valmentaa netin kautta toisia äitejä. Suhde omiin lapsiin on parantunut. 

– Elämäni on muuttunut täysin. Uskon viimein itseeni ja siihen, että kaikki on mahdollista.

Lue myös:

    Uusimmat