Teinin peniksestä poistettiin 29 magneettikuulaa – sanoi olleensa utelias
Lääkärit poistivat leikkauksessa kiinalaispojan peniksestä 29 magneettikuulaa.
13-vuotias kiinalaispoika joutui leikkaukseen, kun hän oli työntänyt penikseensä 29 magneettikuulaa. Erikoisesta tapauksesta uutisoivat muun muassa brittilehdet Mirror, The Sun ja Daily Mail.
Lehtitietojen mukaan Xi’anista Shaanxin provinssista kotoisin oleva poika kertoi lääkäreille, että hän oli tunkenut kuulat sisäänsä silkasta uteliaisuudesta.
Häpesi tekoaan
Lääkäri Zhou Yanyan Xi’an lastensairaalasta kertoi paikallisille toimittajille, että poika ei ollut saanut kuulia enää pois.
– Hän oli liian nolostunut kertoakseen vanhemmilleen ja ajatteli, että saisi kuulat ulos luonnollisesti.
Tiedonjanolla olikin kova hinta. Li kärsi kivuista kolme kuukautta ennen kuin tuska kävi sietämättömäksi ja hänen oli pakko mennä lääkäriin. Myös pissaaminen oli ollut kuulien takia kivuliasta.
Kun poika lopulta toukokuussa haki apua, hänen vanhempansa huomasivat hänen kävelevän oudosti ja kysyivät, mikä oli hätänä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue lisää: Teini piti työpaikan ilmapiiriä ”liian negatiivisena” – terästi kollegoiden juomia LSD:llä
29 magneettikuulan rykelmä
Röntgenkuvauksissa näkyi, miten pojan virtsarakossa oli 29 halkaisijaltaan viiden millimetrin kokoista magneettikuulaa, jotka olivat kiinnittyneet toisiinsa.
Lääkärit päättivät poistaa kuulat kirurgisesti. He saivat pois koko kuularykelmän.
Lehtitietojen mukaan poika pääsi pois sairaalasta operaation jälkeen ja voi hyvin.
Lääkäri Zhou neuvoo vanhempia olemaan nuorten tukena, kun näillä alkaa murrosikä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue lisää: Humalainen teini soitti hätäkeskukseen hyvin yllättävästä syystä – vaati tulla pidätetyksi
Lähteet: Unilad.co.uk, Mirror.co.uk, Thesun.co.uk, Dailymail.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää