Mainos

Tätä et tiennyt! Silmälääkäri paljastaa vaarallisimman asian, jonka voit tehdä silmillesi

Silmilleen voi aiheuttaa helpostikin haittaa, mutta yksi asia on silmälääkärin mukaan ylitse muiden.

Jokainen tietää, että esimerkiksi silmien hankaaminen voi pahimmillaan aiheuttaa silmätulehduksia. On kuitenkin yksi asia, joka on selvästi pahinta, mitä silmilleen voi tehdä.

Silmälääkäri Joel Shuman kertoo Tech Insiderin haastattelussa, että haitallisinta silmille ja näölle on pää alaspäin oleminen. Schumanin mukaan pään ollessa alaspäin silmiin muodostuu painetta, joka voi vaurioittaa silmän takana olevia hermoja.

Pään täytyy tosin tällöin olla alaspäin pitkiä aikoja tai usein lyhempiä aikoja. Schumanin mukaan haittaa voi aiheutua esimerkiksi joogaamisesta, jossa ollaan pää alaspäin.

Pahimmillaan kohonnut silmän sisäinen paine aiheuttaa silmänpainetautia, joka voi hoitamattomana johtaa näön heikkenemiseen. Riski sairastua silmänpainetautiin kasvaa iän myötä. Tauti on usein alkuvaiheessa oireeton ja joidenkin arvioiden mukaan vain puolet sairastavista potilaista itse asiassa tietää sarastavansa sitä.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.