Tapaturma-aseman johtavalta lääkäriltä hätähuuto: "Olen hyvin huolissani tilanteesta, kun koronarajoitukset puretaan"

Tapaturma-aseman johtavalta lääkäriltä hätähuuto: ”Olen hyvin huolissani tilanteesta, kun koronarajoitukset puretaan” 4:42
Katso video: Helsingin Töölön tapaturma-aseman valmius selvitä tällä hetkellä tällaisista suurista potilasmassoista on selvästi alentunut.

Kuluva talvi on ollut epätavallisen liukas, kun sää on vaihdellut pakkasrajan molemmin puolin. Helsingin Töölön tapaturma-asemalla ollaan helisemässä, mutta tilanne voisi olla pahempikin.

Potilasmäärä tapaturma-asemalla vaihtelee päivästä riippuen hyvin ennustamattomasti.

– Jonain päivänä voi olla kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä potilaita toiseen päivään verrattuna, kun on liukasta, Töölön tapaturma-aseman johtava ylilääkäri Mika Paavola kertoo.

Potilasjonoja syntyy väistämättä ja siihen vaikuttaa ennen kaikkea pula henkilöstöstä. Tukielinkirurgian linjajohtaja Paavolan mukaan vuode- ja leikkausosastoilla ei ole tällä hetkellä normaali kapasiteetti käytössä.

– Kyllä meillä on ollut henkilökunta kovilla.

Tilanne voisi olla pahempikin. Koronarajoitukset ovat vähentäneet esimerkiksi päihtyneenä tapahtuvia tapaturmia, kun ravintolat menevät kiinni jo alkuillasta.

– Olen hyvin huolissani tilanteesta, kun koronarajoitukset puretaan, sillä meidän valmiutemme selvitä tällä hetkellä tällaisista suurista potilasmassoista on selvästi alentunut.

Jopa vuoden jonoja

Pula hoitohenkilökunnasta on pidentänyt hieman päivystyspotilaiden odottamisaikoja. Dramaattisemmin tilanne näkyy kuitenkin kiireettömässä hoidossa, jonka toimenpiteitä joudutaan lykkäämään.

Ortopedian alalla tilanne on todella kriittinen. Paavolan mukaan tilanteessa, jossa potilaan henki ei vaarannu, hoitojonot ovat venyneet järjestään yli puolen vuoden ja pahimmillaan jopa vuoteen.

– Vaikka toiset sairaalayksiköt ovat olleet enemmän julkisuudessa viime päivinä, niin ortopedian ja traumatologian kiireettömän hoidon hoitojonot ovat hyvin vaikeasti hallittavat ja paisuneet niin, että on vaikea löytää yksiselitteisiä ratkaisuja, joilla purkaa tilannetta.

Alkuviikosta otsikoissa on ollut Ylen selvitys Uuden lastensairaalan hoitajapula, joka on vaarantanut jopa potilasturvallisuuden. HUSin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi kiistää Ylelle ongelmat potilasturvallisuudessa. 

Lue myös:

    Uusimmat