Tanskassa pidätetty kolmikko epäiltynä terrorismirikoksen valmistelusta, kohde jäi mysteeriksi

Tanskassa on pidätetty kolme henkilöä, joita epäillään terrorismirikoksen valmistelusta. Viranomaistoimintaa johti Tanskan suojelupoliisi PET, mutta mukana oli myös useita maan poliisilaitoksia.

Poliisi kertoi aamulla ottaneensa kiinni useita henkilöitä epäiltynä terrorismirikoksen valmistelusta. Poliisin tutkimuksissa terrori-iskua suunnitteli verkosto ihmisiä. Tanskan poliisi kertoo, että yksi henkilö on pidätetty lisäksi Alankomaissa.

– Epäillyillä on yhteyksiä ulkomaille, ja tapauksella on yhteyksiä tanskalaiseen Loyal to Familia -rikollisjärjestöön, poliisi kertoo.

Torstaiaamuna suljettiin rautatieasema Århusissa, mutta poliisi ei ole vahvistanut, liittyikö tämä tapaukseen.

Epäselvää vielä on, mihin epäily nimenomaan liittyy. Tanskan suojelupoliisin PET:n operatiivinen johtaja Drejer Flemming ei kertonut tiedotustilaisuudessa mitään mahdollisesta hyökkäyskohteesta tai motiivista.

Viranomaistoimintaa johti PET, mutta mukana oli myös viisi poliisipiiriä.

Tanskassa terrorismiuhan taso on tällä haavaa viiden pisteen asteikolla neljännellä tasolla. Tanska ei aio muuttaa uhan tasoa tapauksen paljastumisen takia.

Pääministeri Mette Frederiksen luonnehti kiinniottoja erittäin vakaviksi. Tämä osoittaa hänen mukaansa sen, millainen tilanne Tanskassa on.

–  Olemme voineet useiden vuosien ajan huomata, että Tanskassa asuu joitakin (ihmisiä), jotka eivät tahdo meille hyvää. He vastustavat vapauttamme ja tanskalaista yhteiskuntaa ja kaikkea siihen liittyvää, Frederiksen sanoi EU:n huippukokouksessa Brysselissä.

Elokuussa terrorijärjestö al-Qaida kehotti hyökkäyksiin Tanskassa vedoten viimeaikaisiin Koraanin polttamisiin, kertoi Tanskan yleisradioyhtiö DR.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että se aikoo lisätä läsnäoloaan suurten kaupunkien kuten Kööpenhaminan alueella. Erityisen suojelun kohteena ovat maan juutalaisalueet.

Lue myös:

    Uusimmat