Maiden väliset suhteet ovat kiristyneet viime kuukausina.
Pakistan kertoi varhain perjantaina tehneensä ilmaiskuja Afganistanissa pääkaupunki Kabulissa sekä Kandaharissa.
Tätä ennen afganistanilaisjoukot olivat hyökänneet pakistanilaissotilaita vastaan maiden välisellä rajalla torstai-iltana. Taleban-hallinnon mukaan hyökkäys oli kostotoimi aiemmista iskuista.
Afganistan sanoi tehneensä varhain perjantaina uusia kostoiskuja Pakistania vastaan, mutta yleisradioyhtiö BBC:n mukaan asiasta kertova päivitys on sittemmin poistettu viestipalvelu X:stä. BBC sanoo, ettei se ole tämän jälkeen löytänyt erillistä vahvistusta iskuista.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Pakistanin puolustusministeri Khawaja Asif sanoi X:ssä, että hänen maansa on sodassa Afganistanin Taleban-hallinnon kanssa.
Yhteenotoista maiden rajaseudulla raportoitiin edellisen kerran sunnuntaina. Talebanin mukaan sunnuntain yhteenotoissa olisi kuollut 18 afganistanilaista, kun Pakistan puolestaan sanoi yli 80 ihmisen kuolleen sen iskuissa.
Maiden väliset suhteet ovat kiristyneet viime kuukausina. Rajanylityspaikat ovat olleet pitkälti suljettuna sen jälkeen, kun yli 70 ihmistä sai surmansa lokakuisissa taisteluissa.
Qatarin ja Turkin lokakuussa välittämän aselevon jälkeen on käyty useita neuvottelukierroksia, mutta ponnistelut eivät ole johtaneet pysyvään sopimukseen.
