Heikkoihin jäihin pudonnut Tanja Leino pelastettiin viime hetkellä. Hän oli shokissa, mutta muistaa kroppansa lävistäneen kivun loppuelämänsä ajan.
Lamauttava kipu. Sormia pisteli, oli pakko hyppiä ja kiroilla samalla, jotta pysyisi jotenkin järjissään.
– Minuun sattui aivan helvetisti. Sitä ei pysty kuvittelemaan eikä kuvailemaan, en ole ikinä tuntenut sellaista kipua.
Tanja Leino, 41, ei aiemmin edes tiennyt, että sellaista kipua on olemassa. Hän seisoi alasti ambulanssissa ja tunsi veren alkavan jälleen kiertää pikkuhiljaa umpijäätyneessä kehossaan. Sitten alkoi hallitsematon tärinä. Hänen ruumiinlämpönsä oli 32,5 astetta.
– Veikkaan, että aika pian olisi noutaja korjannut minut, jos en olisi päässyt lämpimään, Leino pohtii.
Maaliskuun arkipäivä vuonna 2012 Karkkilassa oli aurinkoinen ja kaunis. Päästyään töistä Leino meni kotiin ja tuumi, että onpas hieno ilma, koirat voisi viedä pitkälle lenkille uusiin maisemiin. Hän pakkasi saksanpaimenkoiransa eli 8-vuotiaan Kaapon ja 2-vuotiaan Masin autoon ja ajeli luonnonkauniiden maisemien keskelle. Jäätynyt joki kimmelsi auringonpaisteessa.
Leino jätti autonsa parkkipaikalle ja tuli ulos kahden koiransa kanssa. Samassa hän kuitenkin liukastui ja päästi koirien remmit kädestään.
– Koirat juoksivat innoissaan vapaana ja valmiina uusiin seikkailuihin. Eikä siinä mitään, mutta ne tietenkin sattuivat juoksemaan suoraan jäätyneen joen päälle ja upposivat jäihin, Leino muistelee.
Hän ajatteli ensin soittaa apua, mutta uskoi itse voivansa pelastaa koirat. Pian kahden koiran lisäksi veden varassa oli myös Leino.
– Siinä vaiheessa minua vielä nauratti ja olin lähinnä huolissani koirista. Pitelin jään reunasta kiinni ja yritin nousta jään pinnalle, mutta se vain hajosi allani, Leino kertoo.
Tanja Leino toivoo, että ihmiset eivät toistaisi hänen virhettään ja menisi heikoille jäille.
"Kuolen tänne"
Rantaan oli Leinon arvion mukaan kymmenisen metriä. Hän tajusi, ettei pääse sinne omin avuin. Pikkuhiljaa pelko alkoi levitä naisen suoniin kuin myrkkyruisku.
– Ajattelin, että minä en ihan oikeasti pääse pois, vaan kuolen tänne. Yritin jotenkin rauhoittaa itseäni. Lopulta tajusin, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa huutaa apua.
Oli arkipäivä ja suurin osa ihmisistä oli töissä. Leino tiedosti, ettei kukaan välttämättä olisi paikalla kuulemassa häntä. Siitä huolimatta hän huusi, ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen paikalle ilmestyi nainen.
– Muistan sanoneeni naiselle, että olen sinulle elämäni velkaa, Leino kertaa tapahtumia.
Nainen soitti hätäkeskukseen ja sitten yritti itse auttaa Leinon ylös löytämänsä pitkän kepin avulla. Koska mukana oli kuitenkin nuori saksanpaimenkoira, hyvä ajatuksesta ei ollut hyötyä.
Onnettomuushetkellä 2-vuotias saksanpaimenkoira Masi ei tajunnut emäntänsä olevan hengenvaarassa, vaan leikki kepillä innoissaan.Lukijan kuva
– 2-vuotias Masi oli jo onnistunut pääsemään minun avullani ylös joesta, mutta tarttui naisen ojentamaan keppiin leikkiäkseen ja alkoi kiskoa sitä. Sanoin naiselle, että päästä vaan irti siitä kepistä, koska muuten olet itsekin pian vedessä.
Leikin seurauksena kuiville päässyt Masi putosi takaisin jokeen. Tilanne olisi ollut huvittava, jos se ei olisi ollut niin hengenvaarallisen vakava.
Onnettomuudessa mukana ollut Kaapo-koira kuoli vuonna 2014 reilun 10 vuoden ikäisenä.Lukijan kuva
Leino oli mennyt niin shokkiin, ettei edes tajunnut paloauton saapuneen paikalle pillit päällä auttamaan häntä. Vasta kun hän näki perässä tulevan ambulanssin valot, hänen jäätyneet aivonsa hihkuivat riemusta. Hän oli pelastunut!
Palomies heitti Leinolle köyden, mutta hänen sormensa olivat niin jäässä, ettei hän aluksi pystynyt tarttumaan siihen. Lopulta Leino sai otteen köydestä ja hänet vedettiin jäälle.
– Palomies auttoi minut ylös, koska en pysynyt tolpillani, ja talutti minut ensihoitajan luokse ambulanssiin. Siellä se sitten iski. Helvetillinen kipu.
Leino pääsi lopulta sairaalasta pois jo samana päivänä. Hän meni työkaverinsa luokse yöksi. Tämän tehtävänä oli tarkistaa tunnin välein, että Leino hengittää. Koiratkin selvisivät hyisestä kokemuksesta hyvin.
Vasta kun Leino oli ollut muutaman päivän kotona rauhoittumassa, hän alkoi tajuta, kuinka huonosti hänen olisi voinut käydä.
– Oi karmiva ajatus, kun tajusin, kuinka lähellä kuolemaa kävinkään. Jos se nainen ei olisi sattunut paikalle, siellä ei ollut ketään muita. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, vaikka en tiedäkään, kuka hän on enkä ole nähnyt häntä onnettomuuden jälkeen.
Leino ei uskaltanut mennä uimahalliin tai luonnonvesiin uimaan viiteen vuoteen tapahtuneen jälkeen.
Kesällä 2017 hän päätti vihdoin selättää pelkonsa. Leino otti kaverin mukaan ja uskaltautui uimaan. Jäille hän ei ole uskaltanut mennä kävelemään, eikä usko ikinä menevänsäkään.
Lukiessaan uutisia jäihin pudonneista Leino tuntee pahaa oloa ja paniikkia. Oma kokemus palaa takaisin hyvin fyysisinä tuntemuksina.
Hänen sormensa jäätyvät pakkasella tavallista herkemmin, mikä muistuttaa onnettomuudesta joka talvi. Muuten Leino on pystynyt elämään normaalia elämää jäihin putoamisen jälkeen. Hän vaihtoi työpaikkaa ja asuu nykyään Varsinais-Suomessa Laitilassa.
– Uskon, että pelastusenkelit olivat silloin matkassa. Ei ollut minun aikani lähteä vielä.
