Tuoreessa selvityksessä ulkomaiset johtajat pitivät Suomen "jarruna" liian varovaisia yrityksiä ja niiden johtajia.
MTV:n Uutisextrassa vieraillut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei allekirjoita tuoreen selvityksen havaintoja suomalaisjohtajien varovaisuudesta. Konsulttiyhtiö Deloitten ja ajatushautomo Demos Helsingin selvityksessä Suomeen rekrytoidut ulkomaiset johtajat pitivät suomalaisyrityksiä liian varovaisina.
– Työurani aikana olen nähnyt sekä suomalaisia että ulkomaisia johtajia ja ollut samoissa oppilaitoksissakin maailmassa kuin heitä on, ja kyllä oma käsitykseni on se, että suomalaiset johtajat kestävät kyllä varsin hyvin kansainvälisen vertailun, sanoo Pentikäinen MTV Uutisten haastattelussa.
Pentikäinen pohtii, voiko tulos johtua siitä, että Suomeen ulkomailta uskaltautuneet johtajat olisivat keskimääräistä rohkeampia.
Kehottaa palkkaamaan nuoria
Suomalaisyrityksiä on kritisoitu julkisuudessa tyytymisestä Orpon hallituksen tekemiin työmarkkinatoimiin sen sijaan, että ne olisivat aktiivisesti hakeneet kasvua. Yrittäjien Pentikäinen ei usko, että näin olisi.
– Jokainen yritys miettii sitä tilannetta omasta lähtökohdastaan. Tutkimuksistakin nähdään se, että suomalaiset yritykset käyttävät koko Euroopassa eniten esimerkiksi tekoälyä, mikä on mielestäni varsin lupaava merkki, sanoo Pentikäinen.
Esimerkiksi pääministeri Petteri Orpo (kok.) on sanonut, että hallitus on tehnyt yrittäjien toivomia uudistuksia ja nyt on niiden vuoro kantaa vastuunsa ja työllistää.
Yrittäjien Pentikäinen sanoo, että työllistäminen on aina yrityksen oma päätös, mutta yhtyy Orpon vetoomukseen.
Pentikäinen vetoaa, että työpaikkoja kannattaa tarjota, jos yritys vain siihen pystyy.
– Erityisen tärkeää on, että nuoret pääsisivät kesätöihin. Eli jos siellä on vain omassa yrityksessä mahdollisuuksia palkata, niin kannustan ilman muuta palkkaamaan. Se riski on työnantajan kannalta todella pieni ja siitä voi paljon oppia. Se on myös erittäin hyvää yhteiskuntavastuun kantamista, kun tarjoaa töitä, sanoo Pentikäinen.
