Ilves jatkoi voittoputkensa yhdeksään otteluun, kun Kärpät kaatui tapahtumarikkaan näytelmän päätteeksi jatkoajalla 3–2. Vaasassa Sport yllätti sukellusvaihteeseen jumittuneen Ässät numeroin 2–1.
Kärpät avasi vieraspelin Tampereella pirteästi. Se siirtyi toisen erän alussa jo 2–0-johtoon Aleksi Antti-Roikon ylivoimamaalilla.
Loistavasti viime aikoina kurssinsa kääntänyt Ilves kuitenkin nousi vielä samalla kaksikymppisellä tasoihin. Lukas Jasekin 2–2-maali syntyi ajassa 38.29.
Ottelussa riitti myös dramatiikkaa. Toisessa erässä Kärppien tähtipelaaja Aku Räty riuhtaisi linjatuomarin kättä ja joutui teostaan videotarkistelun kohteeksi. Tuomarit kuitenkin tulkitsivat, ettei Räty "toiminut tahallisesti", joten hän selvisi ilman seuraamuksia.
Jatkoajalla nähtiin toinen kohutilanne. Oululaisten Eemil Erholtz törmäsi Ilveksen Matic Törökiin, joka kaatui tuskaisena jäähän. Takaa Törökiin osunut Erholtz ei hänkään saanut tällistä jäähyä. Tuomariston kuulutuksen perusteella tilanne tulkittiin törmäykseksi.
2:38Kohutälli Tampereella – Kärpät-tähti selvisi ilman seuraamuksia
Peli ratkesi vain kuusi sekuntia ennen jatkoajan loppua. Puolustaja Radek Kucerik yllätti ja tempaisi melkoisen purjehduksen. Tshekkipakki upotti soolonsa lopuksi 3–2-voittomaalin vain kuusi sekuntia ennen rankkarikisaa.
