Tietyt päiväunitavat voivat ennustaa iäkkään ihmisen heikkenevää terveyttä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan päiväunet voivat olla varoitusmerkki iäkkään henkilön piilevistä sairauksista tai heikkenevästä terveydestä.
Mass General Brigham- ja Rush University Medical Center -tutkijoiden tutkimus seurasi iäkkäitä aikuisia kartoittaakseen erilaisia päiväunitapoja ja niihin liittyviä kuolleisuuslukuja.
He havaitsivat, että pidemmät, useammin otetut ja aamulla nukutut päiväunet liittyivät korkeampaan kuolleisuuteen. Tulokset on julkaistu JAMA Network Open -lehdessä.
Lue myös: Vaihteleeko unirytmisi? Tapa voi olla terveydelle haitaksi
– Runsas päiväunien nukkuminen myöhemmällä iällä on yhdistetty hermoston rappeutumiseen, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä lisääntyneeseen sairastavuuteen, mutta monet näistä havainnoista perustuvat itse ilmoitettuihin päiväunitottumuksiin ja jättävät huomioimatta mittareita, kuten sen, milloin ja kuinka säännöllisesti päiväunet otetaan, sanoi päätutkija Chenlu Gao tiedotteessa.
Gaon mukaan nyt julkaistu tutkimus onkin yksi ensimmäisistä, joka osoittaa yhteyden objektiivisesti mitattujen päiväunien ja kuolleisuuden välillä.
– Se viittaa siihen, että päiväunien seurannalla voi olla merkittävää kliinistä arvoa sairauksien varhaisessa tunnistamisessa.
Mitä kannattaa tehdä, jos uni ei tule? Juttu jatkuu videon alla.
Liiallisten nokosten taustalla voi olla sairaus
Tutkijat hyödynsivät vuonna 1997 kohorttitutkimuksena alkaneen Rush Memory and Aging Project -tutkimuksen aineistoa.
Vuodesta 2005 alkaen iäkkäät osallistujat käyttivät ranteessa pidettäviä aktiivisuusmittareita 10 päivän ajan lepo- ja aktiivisuustietojen keräämiseksi. Tutkijat erottivat näistä laajoista aineistoista unirytmit ja analysoivat päiväunien keston, tiheyden, ajankohdan sekä päivittäisen vaihtelun.
Vuoteen 2025 mennessä aineistoa oli kertynyt 19 vuoden ajalta yhteensä 1 338 osallistujalta. Tutkijat tarkastelivat yhteyksiä mitattujen päiväunimallien ja kaikkien syiden aiheuttaman kuolleisuuden välillä seuranta-aikana.
Lue myös: Nukuttaako? Tämä on huonoin aika käydä päiväunille
He havaitsivat, että jokainen lisätunti päiväunia päivässä liittyi noin 13 prosenttia suurempaan kuolemanriskiin seuranta-aikana. Jos nokosia kertyi päivässä useammat, yhteys oli noin 7 prosenttia suurempi.
Suurimmassa riskissä olivat aamulla päiväunia nukkuvat, joiden kuolemanriski oli 30 prosenttia suurempi verrattuna iltapäivällä nukkuviin.
Epäsäännöllisillä päiväunitavoilla ei ollut yhteyttä kuolleisuuteen.
Tutkijat painottavat, että kyse on yhteydestä, ei syy-seuraussuhteesta
– Liiallinen päiväunien nukkuminen todennäköisesti viittaa taustalla olevaan sairauteen, kroonisiin tiloihin, unihäiriöihin tai vuorokausirytmin häiriöihin, Gao selittää.
Ikääntyneiden unirytmin seuranta voisikin tutkijoiden mukaan ennustaa tulevaisuudessa sairauksia jo varhaisemmassa vaiheessa.
Katso myös: Näin uni vaikuttaa kokonaisvaltaiseen terveyteen
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Mass General Brigham, Jama Network Open

