Seilin sairaalasaaressa työskennellyt ja asunut Keijo Alastalo on nähnyt ja kuullut monta traagista tarinaa.
Keijo Alastalo tuli koulupoikana kesätöihin Seilin saarelle vuonna 1957. Saaristomerellä, noin 30 kilometrin päässä Turusta sijaitsevalla saarella toimi tuolloin vielä mielisairaala. Keijo teki heinä- ja maatöitä yhdessä Seilin potilaiden kanssa.
–Yksi karkasi heinäpellolta heinähangon kanssa. Häntä sitten yritettiin saada kiinni ja varoa ettei saa osumaa. Toinen osasi kaksinkertaisen kertotaulun, ja hänet lähetettiin aina kauppaveneelle, koska veneen kauppias saattoi laskea loppusumman tahallaan väärin. Kolmas saattoi puhua yhtenä päivänä vain ruotsia, toisena venäjää ja kolmantena saksaa, Alastalo muistelee työkavereitaan.
Alastalo kertoo, että koululaiselle kesätyö Seilissä oli ihanteellinen: sai tehdä peltotöitä, ajaa hevoskärryä ja palkkakin oli sama kuin vakituisilla työntekijöillä.
Nauvon edustalla sijaitsevan Seilin saaressa toimi sairaala yli 350 vuotta. 1600-luvulta lähtien sinne lähetettiin spitaalisia ja mielisairaita. Viimeisen spitaalipotilaan kuoltua vuonna 1785 saari toimi pelkästään mielisairaalana aina vuoteen 1962 asti.
Traagisia tapahtumia ja kohtaloita
Alastalo tuntee Seilin historian hyvin, sillä hänen sukunsa on asunut ja työskennellyt siellä monien sukupolvien ajan. Alastalon äidin isoisä muutti saarelle vuonna 1868. Keijo syntyi Helsingissä, mutta hän tuli äitinsä mukana saarelle jo vauvana.
Seilin mielisairaalan potilaat olivat vain naisia vuodesta 1889 alkaen. Yleisin syy Seiliin joutumiselle vielä 1900-luvun puolivälissäkin oli hyvin traaginen.
– Moni joutui sinne tapettuaan lapsensa. He olivat piikoja, jotka isäntä oli tehnyt raskaaksi ja hylännyt. Naiset olivat seonneet siitä. Eräs nainen oli tuonut kuolleen lapsensa monena päivänä mukanaan töihin, Alastalo kertoo.
