Kaja Kunnas ja Marjo Näkki: Suomenlahden suhdekirja – uudet vaaran vuodet
Kaksi pitkään Baltian maita seurannutta toimittajaa on kirjoittanut pätevän perusteoksen Viron viimevuosien politiikasta. Painopiste on Viron turvallisuuspolitiikassa eli yrityksissä puolustautua Venäjää vastaan ja niinikään pyrkimyksestä saada Nato (Viron tapauksessa käytännössä Yhdysvallat) huomioimaan Baltian maat aiempaa selvemmin. Krimin liittämisen jälkeen Nato onkin aktivoitunut Baltian maissa Viron toiveiden mukaisesti.
Vaikka suuri osa kirjan artikkeleiden teemoista on tuttuja suomalaisestakin mediasta, kirjoittajat ovat pystyneet asettamaan tapahtumat lehtiartikkeleita laajempaan kontekstiin. Esimerkiksi Baltian maiden energiahankkeet tai vaikkapa suojelupoliisissa toimineen Eston Kohverin vankeus Venäjällä ovat yksityiskohtaisesti kerrottuja. Tosin Kohverin tapauksessa lukija ei pääse selvyyteen, mitä rajalla lopulta tapahtui ja oliko taustalla suurpoliittisia vaikuttimia.
Venäläiskysymys koko ajan esillä
Viron ja koko EU:n venäläisin kaupunki Narva nousi Krimin tapahtumien jälkeen huomion keskipisteeksi, kun toimittajat ympäri Eurooppaa tulivat kaupunkiin Krimin miehityksen jälkeen odottamaan Venäjän "vihreitä miehiä". Narva-artikkelin avulla kirjan kirjoittavat kertovat venäläisistä Virossa ja kansalaisuusproblematiikasta. Virossa asuu edelleen paljon venäjänkielisiä, joilla on muukalaispassi. Monet viroa oppimattomat ovat myös ottaneet Venäjän kansalaisuuden. Kirjassa pohditaankin, onko Viro toiminut maan venäläisvähemmistön suhteen järkevästi, kun venäjänkielisiin ei ole juuri panostettu. Hauskana yksityiskohtana sanottakoon, että virolaisten on vaikea ymmärtää, että suomenruotsalaiset ovat suomalaisia eivätkä ruotsalaisia.
Venäjän massiivisesta propagandasta huolimatta Viron venäläiset ovat tutkimusten mukaan kohtuullisen lojaaleja Viron valtiolle. Näin siitäkin huolimatta, että Virossa kuten muissakin Baltian maissa on lukuisia venäläisiä vaikuttajaorganisaatioita. Nämä Venäjän rahoituksella toimivat ryhmittyvät pyrkivät kovaäänisesti kertomaan Baltian maiden "ihmisoikeusloukkauksista". Yksin Virossa ja Latviassa on noin 40 yhdistystä, jotka saavat tukea Venäjältä. Myös Venäjän televisiokanavien vaikutus Baltian maissa on merkittävä, kun ihmisten mielipiteitä muokataan.
Venäjän nykypropaganda ei kirjassa lainattujen asiantuntijoiden mukaan tähtää siihen, että ihmiset ulkomailla uskoisivat juuri Venäjän näkemyksiin, vaan siihen, että ihmiset kyynistyisivät eivätkä uskoisi minkään tiedotusvälineen tietoon. Venäjän propagandalla on hieman yllättäen vääristävä vaikutus myös kotimaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Venäjän vaikutusyritykset ovat nimittäin johtaneet siihen, että ihan normaalikin yhteiskunnallinen kriittisyys nähdään nykyisin Venäjä-silmälasien läpi. Yhteiskunnan epäkohdista kertovat puheenvuorot leimataan helposti Kreml-mielisiksi.
Yhdysvallat auttaa Viroa
Nato on yksi kirjan pääteema. Virossa ihmetellään, miksi Suomi ja Ruotsi eivät halua Naton jäseniksi. Tähän liittyy myös pitkäaikainen näkemysero Venäjästä. Virossa Suomea pidetään jonkinlaisena Venäjän hiljaisena ymmärtäjänä ja jälkisuomettuneena maana, kun taas Suomessa Viron Venäjä-näkemyksiä pidetään turhana uhitteluna. Esimerkiksi Nato-joukkojen sotaharjoitukset ovat kirjoittajien mukaan nähty osin tässä valossa. Suomessa supervallan saapuminen Suomenlahdelle on kuulemma hermostuttanut, kun taas Virossa harjoitukset on otettu vastaan helpotuksen tuntein. Viro kun on koko ajan halunnut, että Nato panostaa Baltian maihin entistä enemmän ja niin on nyt käynytkin.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves saa kirjassa oman lukunsa. Suomessakin hyvin tunnettu Ilves on Virossa kuulemma "saippuoopperan tähti". Kieltämättä Ilves on omanlaisensa jo älykkyyden ja siten myös ironis-sarkastisten twitter-kommenttien takia. Kirjassa käydään läpi avioliittokuviot mutta myös skismat esimerkiksi Tarja Halosen tai Erkki Tuomiojan kanssa. Erilaiset piikittelyt ovat vuoron perään lentäneet Suomenlahden yli ja ainakin toimittajat ovat saaneet rakennusaineita kolumneihinsa. Maiden välisiin suhteisiin näillä ei ole ollut juuri vaikutusta vaikka Suomen suurlähettiläs on yliampuvasti kutsuttu Tallinnassa jopa puhutteluun.
Myös keskustapuolueen värikkäästä ja ristiriitaisia ajatuksia herättävästä puheenjohtajasta Edgar Savisaaresta on kirjassa oma, varsin hauska luku. Savisaari-artikkelissa käsitellään myös korrputiota Virossa, joka näyttää edelleen olevan varsin laajamittaista. Ehkä pahin korruptiosuhmurointi on koettu Tallinnan Satamassa, mistä kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti.
Pitkään Virossa toimineiden suomalaisten kirjoittajien näkemykset ovat hyvin Viro-keskeisiä ja virolaista yhteiskuntamallia myötäileviä. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä haastateltavat ovat pääosin virolaisia ja heidän kommentteihin suhtaudutaan varsin kritiikittömästi. Esimerkiksi Viron veromallia (tasaveroa ja yritysveroa) kehutaan ainakin rivien välistä. Myös turvallisuuspoliittiset ratkaisut nähdään pääasiassa Viro-vinkkelistä.
Kirjan näkemyksiä on helppo tulkita, jos on vaikkapa seurannut mediasta Viron sisäpolitiikkaa. Sen sijaan maan politiikkaa vähemmän tuntevalle kirjaa lukiessa ei ole aina selvää, kenen äänellä puhutaan. Onko kyseessä mutu-tuntuma, tutkimustieto, media-arvio vai esimerkiksi suurlähetystön raportti Suomeen. Mutta summa summarun, Virosta tehdään harvoin tietokirjoja, jotka eivät liity historiaan tai turismiin. Tämä kirja paikkaa ansiokkaasti tuota suurta tietoaukkoa.
Pertti Nyberg
Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa (ja oli Viron kirjeenvaihtajana 1990- ja 2000-luvuilla).