Suomen luonnossa on käynnissä "valtava myllerrys" – näin se näkyy eri puolilla maata

Tutkimuksessa analysoitiin lähes 1 500 suomalaisen lajin reagointia useisiin ilmastomuuttujiin.Neljän vuosikymmenen aikaiset muutokset ilmastossa ovat vaikuttaneet lajien esiintymiseen Suomessa. Muutos on ollut voimakkainta Pohjois-Suomessa.

Asia selviää Helsingin yliopiston tutkijoiden johtamasta tutkimuksesta, jossa tutkittiin lähes 1 500 suomalaisen lajin pitkäaikaisseurannan aineistoja. Kyseessä on kattavin eri lajiryhmien pitkäaikaisseurantoja hyödyntävä tutkimus luonnon monimuotoisuuden muutoksista Suomessa.

Lajien levinneisyyden muutokset ovat tunnettuja ilmastonmuutoksen seurauksia. Aiemmin ei ole tutkittu juurikaan sitä, miten muuttuva ilmasto vaikuttaa lajien kykyyn sietää uusia olosuhteita vanhoilla esiintymisalueillaan.

Tutkijat vertasivat lintujen, nisäkkäiden, perhosten, yöperhosten, kasvien sekä makean veden kasviplanktonin levinneisyysaineistoja neljän vuosikymmenen ajalta ja analysoivat, miten lajit reagoivat useisiin ilmastomuuttujiin.

– Ilman laadukkaita luonnon aikasarja-aineistoja emme voisi havaita tätä valtavaa myllerrystä, jonka kourissa Suomen luonto on, sanoo Ekologisen muutoksen tutkimuskeskuksen johtaja, professori Anna-Liisa Laine tiedotteessa.

Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan Suomen ilmasto on muuttunut merkittävästi viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Lämpötilat ovat nousseet ja lumipeiteaika lyhentynyt.

– Nykyään Suomen keskiosien olosuhteet muistuttavat aikaisempia olosuhteita eteläisessä Suomessa, ja pohjoisen Suomen olosuhteet muistuttavat maan keskiosien ilmastoa ennen, tiedotteessa kerrotaan.

Ilmastonmuutos etenee ennennäkemättömällä nopeudella erityisesti pohjoisilla alueilla ja muodostaa yhden merkittävimmistä uhista luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemien eheydelle, tiedotteessa muistutetaan.

"Voi vaikuttaa koko eliöyhteisöön ja ekosysteemiin"

Suomen ilmasto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat suoraan luonnon monimuotoisuuteen niin, että lajit siirtyvät ilmastolokeronsa eri osien välillä. Joidenkin lajien esiintymät ovat runsastuneet lämpötilan noustessa. Toisille liian lämpimäksi muuttuva ilmasto on vaikuttanut esiintyvyyden kutistumiseen.

– Tuloksemme osoittavat selkeästi, että lajit reagoivat vahvemmin mentäessä kohti pohjoista, missä myös ilmastonmuutokset ovat olleet voimakkaampia, sanoo tutkijatohtori Laura Antao tiedotteessa.

Lajien esiintyvyyden muutos vaikuttaisi olevan yksi ilmastonmuutoksen nopeimmin ilmenevistä vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen.

Lajien erilaiset vasteet ilmastonmuutokselle herättävät huolta ekosysteemien eheydestä tulevaisuudessa.

– Jos toisistaan riippuvaiset lajit reagoivat eri tavoin muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin, tämä voi vaikuttaa koko eliöyhteisöön ja ekosysteemiin, sanoo tutkijatohtori Benjamin Weigel tiedotteessa.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston Ekologisen muutoksen tutkimuskeskuksen (REC) sekä muun muassa Luonnonvarakeskuksen (Luke), Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) kanssa.

Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen seurauksiin on varauduttava nyt 1:45
Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen seurauksiin on varauduttava nyt.

Lue myös:

    Uusimmat