Itämeri on muuttumassa ruskeaksi. Rantojen lisäksi tummuminen on edennyt jo ulappa-alueillekin.
Kesäisin Itämeri useimmiten vihertää sinileväkukintojen takia. Nyt on kuitenkin havaittu, että meri muuttuu yhä ruskeammaksi.
Rantavedet ovat tummuneet jo pitkään, mutta nyt myös ulappavedet ruskettuvat. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila kertoo, että kehitys on ollut nopeampaa kuin odotettiin.
– Itämeren ulappavesien ruskettuminen tai sen nopeus on yllättänyt tutkijatkin. Tämäkin on globaali ilmiö, joka liittyy osittain ilmastonmuutokseen. Valumat maaperästä ovat kasvaneet, Knuuttila kertoo.
Kansainvälisen satelliittiaineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan Pohjanlahti on tällä vuosituhannella tummunut enemmän kuin mikään muu merialue maailmassa.
Lajit kärsivät tummumisesta
Tummumisella on merkittäviä vaikutuksia meriluontoon ja ravintoketjuihin. Tummuva vesi myös heikentää valoa, joka läpäisee veden.
– Silloinhan valo ei pääse sinne syvempiin kerroksiin ja se vaikuttaa luontokatoon eli lajit kärsivät siitä, että ei ole valoa. Ja sitten tietenkin myös kalakannat vähenevät, John Nurmisen Säätiön viestintäpäällikkö Johanna Suni kuvailee.
Itämeren veden tummenemista selittävät pitkälti samat tekijät kuin järvienkin ruskettumista.
Mereen kulkeutuu jokien mukana runsaasti humusta eli hajonnutta orgaanista ainesta, ja kehitystä vauhdittavat esimerkiksi metsäojitukset sekä meren lämpeneminen ja sateiden yleistyminen.
Suni nostaa esiin, että Suomessa ojituksia on tehty poikkeuksellisen paljon.
– Kolmannes maailman kaikista metsäojista on kaivettu tänne Suomeen eli niitä on aika paljon, Suni kertoo.
– On myös keinoja, millä sitä tummumista voidaan vähentää sieltä metsistä ja metsäojista eli niiden turhien metsäojien tukkiminen, Suni sanoo.

