Greta Thunberg sai suomalaisen Maailmanmuuttaja-palkinnon – tavoistaan poiketen suostui ottamaan palkinnon vastaan

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg on saanut Niemen Maailmanmuuttaja-palkinnon, 30 000 euroa. Tavoistaan poiketen Thunberg suostui ottamaan palkinnon vastaan. Hän luovutti palkintorahat saamelaisnuorten ilmastotyöhön.

Palkinto julkistettiin tänään Inarissa Suomen Saamelaisnuoret ry:n 30-vuotisjuhlissa. Greta Thunberg ei osallistunut tilaisuuteen, mutta lähetti videotervehdyksen.

– Minulle on erittäin suuri kunnia saada Maailmanmuuttaja-palkinto. Olen myös erittäin iloinen, että palkintorahat ohjataan Suomen Saamelaisnuoret ry:lle tukemaan heitä työssään. Alkuperäiskansat kaikkialla maailmassa kohtaavat ilmastokriisin eturintamassa, ja myös johtavat taistelua ilmastonmuutosta vastaan. Siksi sijoittaminen heihin ja heidän tietämykseensä on ilmaston suojelemista, sanoi Thunberg tervehdyksessään.

"Lahjoitus mullistaa mahdollisuutemme toimia"

Saamelaisnuoret kiittivät lahjoituksesta.

– Saamelaisnuorille palkintorahat ovat suuri mahdollisuus. Ilmasto on meille yhtä kuin tulevaisuus, teemme kaikkemme sen puolesta. 30 000 euroa mullistavat mahdollisuutemme toimia. Haluan erityisesti korostaa, miten tärkeää on, että saamelaiset tunnustetaan ja konkreettisesti pääsevät yhä enemmän ilmastokeskustelun täysivaltaisiksi osallistujiksi. Siinä tämä arvokas palkinto on erittäin tärkeä askel ja tuo asiallemme kipeästi kaivattua huomiota, painotti Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtaja Petra Laiti

Greta Thunberg on usein arvostellut yrityksiä sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta että liian laiskoista toimista sitä vastaan. Hän on myös kieltäytynyt rahallisesti erittäin suurista palkinnoista, kun on katsonut niiden myöntäjien olevan ilmastorintaman väärällä puolella. 

Niemi Palvelut Oy:n myöntämä Maailmanmuuttaja-palkinto annetaan 10 vuoden välein maailmaa merkittävästi muuttaneelle henkilölle. Aiemmin palkinnon on saanut vuonna 2011 Nobel-palkittu presidentti Martti Ahtisaari rauhantyöstään. 

Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin saapuminen Glasgown ilmastokokoukseen lokakuussa 2021 aiheutti kaaoksen juna-asemalla:

Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin saapuminen Glasgown ilmastokokoukseen aiheutti kaaoksen juna-asemalla – sadat ihmiset ympäröivät juna-asemalla 1:33


Lue myös:

    Uusimmat